taannoin neurotsygootin luennolla herra ylhäisä arvoisa turun murteella vääntävä luennoitsija sanoi jotain niin yksinkertaista ja liian helppoa että sai hetken aikaa vain miettiä, miten totta se oikeastaan onkaan. herrä ylhäisä arvoisa turun murteella vääntävä luennoitsija sanoi, että psykologien yksi tärkeimmistä tehtävistä on saada ihminen toimimaan omassa ympäristössään. mikäli ihminen ei toimi, tai liiku, ei hän voi havaita ympäristöstä tärkeitä viestejä tai ylipäätään mitään kohteita. vähän samalla tapaa kuin jos ihminen laitetaan täyteen sensoriseen eristykseen, ei hän hetken päästä enää hahmota maailma kunnolla ja lopulta sekoaa. kuinka moni ihminen elää tälläkin hetkellä psyykkisessä(&fyysisessä) eristyksessä ympäristöstään ja toteaa elämän haaleaksi?

toimimattomuus todellakin näyttää johtavan toimimattomuuteen - niin yksilön kuin yhteiskunnankin toimimattomuuteen. ihmiset kyllä tuntuvat jaksavan turruttaa perslihaksiaan sohvan pohjalla turruttaen samalla aivolihaksiaan, mutta eivät esimerkiksi jaksa millään äänestää tai osallistua mihinkään yhteishyvää kerryttävään toimintaan. sohvan pohjalta nämä yksilöt sitten kiroavat sitä kuinka oma elämä ei toimi, kahvinkeitin ei toimi, suomi ei toimi eikä maailmakaan toimi. ja mistäköhän tämäkin taas johtuu? en syytä, mutta syytän kuitenkin.

ja kyllä, tämä on harmistunut kirjoitus ihmisten toimimattomuudesta ja silkasta laiskuudesta. jollain tapaa sitä on vain herännyt uudella tavalla siihen, miten monessa asiassa voikaan toimia tehden hyvää ja samalla toimiessaan hahmottaa maailman toimintaa. kansalaisjärjestöt ovat oiva esimerkki siitä miten kerrytetään vähitellen hyvää - niin itselle kuin muillekin. unohdetaan itsekkäät intentiot ja pyritään johonkin yhteiseen päämäärään. ihmiset tekevät järjestöissä ja yhdistyksissä työtä tuntikausia palkatta eivätkä valita siitä, koska kokevat sen tärkeäksi ja tietävät että vain toimimalla saadaan jotain aikaan. toimivuudella pyritään pääsemään toimivuuteen. ei mietitä, päivitellä ja odotella, vaan tartutaan kiinni. elämä on lyhyt, joten hittoakos sitä odottelemaan ryhtyy.

vaalityön ohessa kannustavimmat ja samalla huolestuneimmat kommentit maailman tilasta on ehkä vähän yllättäenkin tullut vanhuksilta. he näkevät jo sen, että jotain täytyy tehdä, jotta paska ei valuisi tulevaisuuden lasten, nuorten ja aikuisten niskaan. eikä muuten kivaa ole että se valuu omaan niskaankaan. ja ou boy, voin kertoa, että kokkareidenkin rahat loppuu jossain vaiheessa kun pitää ostaa jatkuvasti uutta kauluspaitaa paskaantuneen paidan tilalle. samalla tavalla ne tulevaisuuden uhkakuvat jossain vaiheessa saavuttaa rikkaankin vaikka tällä hetkellä materiamaailma pitäisikin ne poissa mielestä ja silmistä.

maapalloa ei voi ostaa tai lahjoa vaikka kuinka yrittäisi, capish?