rakas päiväkirja,

uskalsin laulaa tänään karaookkea kaksin *2 sekä kerran yksin. ylpeä itsestäni olen.

hallitsin jännityksen suhteellisen hyvin ja toisaalta nautin jännityksestä, koska huomasin että kykenen hallitsemaan sitä. käsien tärinä ja adrenaliinipiikki maistui mansikkamaisen maikkaalle. laulaminenkin oli kivaa, aika todella kivaa ja sain positiivista palautettakin. en ehkä itse ollut kovin tyytyväinen lopputulokseen, mutta hyvä tunnelma kompensoi kerrankin itsekritiikin ryöppyä. olen ehkä oppimassa jotain tärkeää.

näin myös valtaisan hyvän näytelmän tänään (tai eilen). huoneteatterilla olga. tuli ikävä mummoa ja sitä lämmintä tunnetta, joka huokui hänestä. harmillista on vain se etten tajunnut sitä tarpeeksi aikaisin. teatterissa palaset loksahtelivat kohdalleen taas hieman tiukemmin. täytyisi kunnioittaa enemmän vanhempia sukupolvia sekä vanhempia. elämä on hetki. jossain vaiheessa valot sammuvat näyttämöltäkin.