tänään on ollut taas yksi niistä päivistä jolloin tuntuu ettei pääse samalle taajuudelle elämän kanssa. nukuin 10 tuntia, olin hereillä muutaman tunnin kierrellen kaupungilla, nukuin taas muutaman tunnin ja kävin katsomassa simpsonit-leffan. vasta nyt alan virkistyä ja elämöidä.

koko päivän on ollut sellainen olo etten ole käyttänyt päivääni oikein. tuntuu, että hukkaan aikaa. minun tulisi käyttää aikani viisaammin. life is short. tekisin kaikkea hyödyllistä. tuntisin itseni tarpeellisemmaksi. tuntisin itseni tärkeämmäksi.

kesän aikana on tullut aivan liian usein sellainen olo ettei elä elämäänsä sen ansaitsemalla tavalla. mitä enemmän minulla on aikaa, sitä enemmän minun tulee miettiä miten sen ajan käyttäisin hyödyllisesti.samalla pää joutuu kierteeseen. mitä enemmän miettii sitä ettei tee oikein, sitä vähemmän energiaa riittää muuttamaan päivän suunta. tai siltä se ainakin tuntuu.

vaadin elämältä paljon ja tuntuu, että elämänkin tulee vaatia minulta yhtä paljon, ellei enemmänkin. miksi minulle annettaisiin lahjaksi elämä ellen käyttäisi sitä sen arvoisesti? tai oikeastaan miten elämä voi ylipäätään vaatia minulta mitään?

ehkä tulisi vain myöntää ettei joka päivä tarvitse tehdä kaikkea tärkeää. (miksi ei muka tarvitsisi?!???) eilen sain valtavasti aikaan. suursiivoilin, lettuilin, luin ajatuksen kanssa uskonnonfilosofiaa ja tein oivalluksen, joka vaikuttanee elämänasenteeseeni tulevaisuudessa. aivotyö vaatii enemmän kuin uskoisikaan. muutaman tunnin pähkäilyn ja flown kaltaisen oivallusketjun jälkeen mieli on uupunut kehoa myöten. ehkä tämä päivä on ikään kuin rangaistus eilisestä. mieli lataa akkuja seuraava oivallusta varten?

ja toisaalta, miksei päivän tärkein asia voi olla se, että nauroin elokuvissa kymmeniä kertoja tai se että vain olen? (ei minun aivoni sitä silti hyväksy)