oikeasti minun on pitänyt kirjoittaa tiedon luontesta jo viikon verran, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että se vaatii vielä hauduttelua. kun on sellainen tunne että jonkin tulee antaa muhia niin miksei sitten antaisi, tai sitten toinen vaihtoehto on, että oivallus pääsi jo niin pitkälle kuin sen on tällä hetkellä mahdollista päästä.

no joka tapauksessa, viime päivinä jokaiselta taholta on tullut piiloviestiä siitä, että ihmisen tulisi ottaa ohjat käsiinsä omasta elämästään. (tai sitten olen vain nappaillut näitä viestejä kaiken muun hälyn seasta koska aihe nyt vain sattuu kiinnostamaan).

    koulutuksen tulisi pyrkiä entistäkin enemmän reaktiivisuuden sijasta proaktiivisuuteen,

               ystävä säveltää kappaletta, jonka teemana on "do something",

                                        persoonallisuus muokkautuu ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa ja siihen voi vaikuttaa aikuisena omilla valinnoillaan jatkuvasti enemmän ja enemmän (vaikkakin perimä on taustalla vaikuttamassa siihen miten kokee ympäristön ja kokemus ympäristöstä vaikuttamassa geeneihin),

            odottamalla eivät asiat muutu ihmissuhteissa vaan tarvitaan kannanottoja (vaikka joskus onkin hyvä vain antaa ajan kulua)...

jollain tavalla on kiehtovaa huomata miten omaa elämäänsä voi muokata ja kuitenkin samanaikaisesti nöyrtyä sille, ettei lopulta voi kuitenkaan täysin vaikuttaa lopputulokseen. mukana on aina sattuman elementti (tai jumaluuden tai luonnonlain elementti tai miksi sitä haluaakaan kutsua).

jokainen valinta elämässä vaikuttaa siihen mihin päättyy (miten yllättävää!). taannoin kävin vanhemman herran kanssa mielenkiintoisen keskustelun siitä miten tämä analysoi oman elämänsä käännekohtia. "mitä olisi tapahtunut, jos en olisi kokenut avioeroa? miten olisi käynyt jos olisinkin saanut sen työpaikan?" ja kuitenkin kaiken taustalla oli ajatus siitä, ettei tämä herra ollut jäänyt paikalleen vaan oli ottanut ohjat käsiin ja lähtenyt tutkimaan muita vaihtoehtoja katkeroitumatta. hän oli muokannut elämästään omannäköisensä ja ilmiselvästi oli siihen tyytyväinen ja saattoi antaa muistinsa rappeutua ja kehonsa vanhentua hyvillä mielin.

tällä hetkellä oma elämä tuntuukin siltä, että voi sanoa tekevänsä jotain. otan ja kannan vastuuta, muokkaan, hakeudun sellaiseen seuraan mikä tekee minulle hyvää ja joille minä teen hyvää, kuuntelen mitä tarvitsen ja pyrin valitsemaan hyvin, ihmettelen, rohkaistun. totta kai välillä nöyrryn ja askellan taaksepäin, mutta uskoisin että vihdoinkin minuun on kytenyt voimaantumisen kipinä - aktiivisuuden kipinä.

ehkä elämä sittenkin on kuin ruokaympyrä (jota aikaisemmin vertauskuvana jo pilkkasin). ruokaympyräajatuksen mukaan elämässä tasapainottelu tuntuu helpommalla. ei ole sama asia laitanko aamulla suuhuni epäterveellistä muonaa vai vaikka puuroa kera pellavansiementen ja tyrnimarjojen keräten tarvittavia ravintoaineita, tai teenkö työtä josta aidosti nautin ja jonka avulla voin kehittää itseäni ja ympäristöäni, tai treenaanko monipuolisesti kunnioittaen koko kehoani ja mieltäni. (tai sitten voi myös päätyä Maslow'n teoriaan, mutta se ei ruoki mieltäni sopivalla tavalla visuaalisesti)

kaikessahan on vain kyse tasapainottelusta ja herkistymisestä kuuntelemaan sitä mitä on ja miksi tulee kasvaa. jokaisella on vapaus valita.

(mistä tulikin mieleeni kestosuosikkini: Voimaannuttava valokuva)