olen taas vaihteeksi eksynyt maailman kummasteluun. olen sulautunut maailmaan ja unohtanut itseni ja taas palannut normaalina pidettyyn olotilaan; ihminen, joka tiedostaa itsensä, pitää itsensä kasassa, on varma omasta olemassaolostaan ja tärkeydestään.

tämän maailman normeihin sidottuna jouduin harmikseni huomaamaan, että minun tulee kenties keksiä uusi ammatti, jotta voisin elää sellaista elämää, josta voisin nauttia. eläisin elämääni ja kuluttaisin aikaa ikään kuin arvokkaasti vaikka itse elämä ja ajan kulumisen tulisi jo olla riittävää.

listani tämän hetkisen unelmalta kuulostavan ammatin (jota ei ole vielä keksitty) piirteistä alkoi näyttää uhkaavalta:

 - haluan kuvata maailmaa tanssien, kirjoittaen, laulaen: en halua ottaa oivalluksia
   omiin nimiini, koska minä en oikeastaan voi keksiä mitään. maailma antaa minulle
   oivallukset ja minä toimin vain välittäjänä.
 - haluan saada ihmiset kokemaan maailmaa uudella tavalla kehollisuuden kautta (tanssi)
 - haluan ohjata ihmisiä ajattelemaan ja siten laajentaa ihmisten käsityksiä elämästä
 - haluan saada ihmiset tuntemaan: ennen kaikkea naurun herättäminen ihmisissä kiehtoo
 - haluan aikaa ihmetellä ja kysyä, en löytää vastauksia enkä luulla tietäväni vastauksia

eikö kaupan kassa tee juurikin tätä kaikkea, tekeehän?