päädyin taannoin mutkallisten aivoreittien jälkeen yksinkertaiseen "kenties totuuteen": kaiken pohjalla on lopulta keho. ihminen ilmaisee itseään ensimmäisenä liikkuen, käyttäen kaikkea sitä kapasiteettia joka ihmiseen on sitoutunut. lapsi saattaa parkaista ja siten pyrkiä kommunikaatioon, mutta suurimmalta osalta liike on ominaisinta lapselle. aivan aikojen alussa ei ollut edes ääntä, oli vain liike. vasta myöhemmin kehittyvät visuaaliset ja muut itseilmaisun taidot. sama pätee edelleen kasvuun ja kehitykseen.

kaiken alussa olisi siis kehon liike, kaiken primitiivisyyden kehto. kehoa avaamalla saadaan lopulta ihmisen pohjimmaiset tunteet esille. kehoon on sitoutunut enemmän kuin uskoisikaan tietoa siitä mitä ihminen on kokenut aikojen saatossa. mikäli sanat eivät ihmistä paljasta, keho sen lopulta tekee lupaa pyytämättäkin.

tänään kuitenkin tajusin vahingossa jotain tärkeää lähes kaikesta luovasta toiminnasta. sivusimme tänään tanssipedagogiikassa tanssin ja musiikin yhteyttä. voidaanko ne erottaa toisistaan? aluksi haksahdin pintatasolle: totta kai ne voidaan erottaa. tanssia voi ilman musiikkiakin. lopulta en kuitenkaan ollutkaan enää niin varma. mikäli kaivautuu syvemmälle, itse asiassa tanssi muuntuu musiikiksi tai tanssi on musiikkia. sen huomaa varsinkin silloin kuin musiikki ei olekaan enää tukemassa tanssia. ne muodostuvat ikään kuin samasta materiasta. niissä on jotain samankaltaista, jota voi löytää kaikesta luovasta toiminnasta.

pelkkä tanssi sisältää oikeastaan samoja elementtejä kuin musiikkikin. tanssissakin pelataan mm. rytmeillä ja tempolla, kuten myös musiikissa. tanssi alkaa laulaa kun se tulee syvältä. musiikinkin kai voisi kuulla (ei siis nähdä visuaalisin mielikuvin!) tanssina. itse en siihen tosin kovin hyvin pysty. (olin myös ylpeä siitä, että kykenin kertomaan teoriani muille vaikka se oli vielä keskeneräinen, whoa.)

ennen aikaan tanssille ja musiikille ei ollut erillisiä sanoja. ne olivat yhtä. ne olivat jotain mikä tulee kehosta  ja ovat osa ihmisyyttä (vaikkakin aluksi tanssin ja musiikin ehkä kuviteltiinkin tulevan suoraan jumalilta). ehkä tanssin voisi linkittää musiikkiin myös siten, että keho toimii tanssin instrumenttina. olen aina pitänyt instrumenttina oloa raskaana taakkana. ei ole koskaan mitään ulkopuolista soitinta/välinettä, jota harjoittaisin vaan se olen minä, jota harjoitan. kehossani on aina kehitettävää, joten myös minussa on aina kehitettävää. kaiken lisäksi en voi vain kehittää pintapuolisesti instrumenttini kuntoa tai tekniikkaa vaan minun tulee kaivautua vieläkin syvemmälle, oikeastaan syvemmälle kuin sanoilla voisi koskaan päästäkään.

instrumenttini tarvitsee minua ja minä tarvitsen instrumenttiani.