pitäisi vain jaksaa luottaa siihen, että asiat järjestyy.

hämmentävää miten paljon voi tuntemukset vaihtua päivän aikaan. alkava flunssa/anemia/nimeämätön-ihmeellinen-väsymystauti pohjalla aloitin päivän varsin hehkeästi. päänsärkyisenä astuin luentosaliin. kuuntelin puhetta. nimenomaan puhetta. ei toimintaa eikä käytännön hyötyä. tehtävänä olisi ollut tehdä pareittain pieni tutkimus/työ kasvatuspsykologian teemoista. päässä kiehui. ei olisi voinut vähempää kiinnostaa (evvk) jauhaa teennäistä paskaa (mitä se suurimman osan ihmisten kanssa on) aiheista, jotka ei oikeastaan kiinnosta minua. niimpä päätin nostaa moottoria ja lähdin pois. miksi kuluttaisin aikaa tehden jotain mistä en nauti? enemmän nautin siitä, että saan suorittaa kurssin pänttäämällä tenttikirjoja, joita lukiessa saan hyödyntää omia ajatuksiani juuri siten miten tahdon. kyseinen kurssi ei kiinnosta edelleenkään, mutta siitä voi olla hyötyä tulevaisuudessa samperi soikoon.

kummallista miten suuren taistelun sitä voikaan käydä puolen tunnin aikana. samalla kuitenkin päätin etten halua tehdä asioita joista en nauti. luentosalista poistautumisen jälkeen kävin poistamassa ilmoittautumiseni muutamilta muiltakin kursseilta. ei minua tällä hetkellä kiinnosta luokanopettajuus eikä se maailma minkä koulu tarjoaa lapselle. toki luokanopettajan työtäkin voi tehdä omalla tavallaan, mutta taustalla on aina yhteiskunnan vaatimukset, joita en voi allekirjoittaa. en pidä kouluinstituutiosta, mädännäisyyden instituutiosta.

huomasin samalla, että koulumaailma kiinnostaa minua kuitenkin omalla tavallaan, suppeammasta näkökulmasta. vastavoimana kaikille nykyisille kyseenalaisille arvoille toimisi taidekasvatus. miksi en voisi kasvattaa/opettaa nimenomaan taiteiden ja luovuuden näkökulmasta mikäli allekirjoitan tämänkaltaisen kasvatuksen arvopohjan? minkä tähden minun tulisi niellä kaikki se muu paska mikä luokanopettajan tehtäviin kuuluu mikäli voisin valita vain sen, minkä todella koen merkitykselliseksi? miksi en saisi olla itsekäs?

nyt vain pitäisi löytää väylät tavoitteeseeni ja kenties hieman tarkentaa vielä tavoitteitani. kummallisella tavalla olen kuitenkin ajatunut taidekasvatuksen pariin melkein huomaamattani. musiikkia, draamakasvatusta ja tanssipedagogiikkaa. musiikin huomasin kouluaineena olevan aivan yhtä mätä kuin muidenkin aineiden. lista mahdottomia tavoitteita, joita ei voi saavuttaa koulukontekstissa. sen sijaan tanssi ja draama voisivat kuitenkin olla juuri sellaisia näkökulmia, joista hyötyvät niin lapset/nuoret kuin minäkin. en tiedä montaakaan asiaa, josta innostuisin niin paljoa kuin tanssin opettamisesta silloin kun pääsen vauhtiin.

en tosin tiedä tienaisiko tanssin ja mahdollisesti jonkinlaisen draaman opetuksella tarpeeksi mikäli tekisi sitä iltatyönä ja erilaisissa projekteissa. (eri asia on se, miten löydän mahdollisuudet). taidekasvatus olisi kuitenkin yksi mahdollisuus ja samalla se antaisi minulle vapautta elää elämääni. elämistä vartenhan pitäisi hengittää eikä vain työtä varten.

suurten tuskallisten ponnistelujen jälkeen löysin kuitenkin ehkä uuden mahdollisen tien. joskus synnytystuskat ovat todella tuskaisia. aion pitää aistit avoinna mahdollisuuksille. (ja kirota taas hetken päästä kuinka olenkaan hukassa)