liekö kuut ja planeetat olleet tänään paikoillaan. lasten luovan tanssin tunnilla koin kummallisen koonti-ilmiön tai miksi sitä haluaakaan kutsua. pidin lapsille improvisaatioharjoituksen ja kaikki vain sujui. siinä hetkessä oli paljon keskittymistä ja siten luovan tilan raivaamista, toisten kunnioittamista, silmitöntä heittäytymistä, tunnelmointia, uskallusta, rohkeutta ja aikaisempien oppien sulautumista.

salin laidalla melkein itkin. itkin sisälläni sitä, kuinka hyvältä tuntui nähdä lapset kymmeniä kertoja vapautuneempina kuin mitä vuosi sitten heidän kanssaan aloittaessaan tilanne oli. minun ei tarvinut muistuttaa musiikin kuuntelusta, tempoista eikä liikkumisen tasoista. suurin osa oli sisäistänyt sen tiedon kehoonsa. myös ryhmän poika vapautui. ensimmäistä kertaa. sitä en olisi edes uskaltanut toivoa aikaisemmin.

sisäisesti itkin myös sitä, että iloitsin aidosti toisten puolesta enkä suinkaan ensimmäisenä ajatellut, kuinka ylpeä voinkaan olla siitä, että olen saanut heissä aikaan muutoksen luultavasti parempaan suuntaan. miten paljon suurempi ilo toisen ilo voikaan joskus olla. tai ei, se on aina arvokkaampaa kuin oma ilo.

pitäessäni pienen palautetuokion improvisaation jälkeen muutamat lapset olivat hämmentyneitä siitä kuinka he olivat heittäytyneet musiikin ja liikkeen vietäväksi niin totaalisesti. toiset olivat huomanneet tämän ilmiön muutamissa kanssatovereissaan ja kuuntelivat kokemusta haltioituneena. minäkin olin katsonut samaa aivan yhtä haltioituneena. potentiaalit vapautuivat ja muuttuivat eläviksi. ei tuonkaltaisia vapautumia olisi voinut uskoa vielä viime vuonna. jollain tavalla tuo improvisaatio kokosi kaiken heidän oppimansa.

kerroin aidon ilahtumisen aiheeni lapsille ja huomasin, että myös he ymmärsivät kuinka ylpeitä he voivatkaan olla itsestään. kasvot loistivat. tyhmänä aikuisena hämmennyksen tunteiden sekoittamana kerroin kuinka hienosti he olivat sisäistäneet vuoden aikana tanssin peruskäsitteitä. vastauksena kuulin uteliaan kyselyn: "mitä tarkoittaa peruskäsitteet?" niin, tyhmät aikuiset. lapset kokevat kokonaisvaltaisesti. he elävät hetkessä. toki peruskäsitteiden sanallistaminen on tärkeää ja kyllä he senkin taitavat, mutta väistämättä minulle tuli sellainen olo etten minä ymmärrä mitä on olla lapsi. eikä se oikeastaan edes haittaakaan. nyt on katsottava, mitä on olla aikuinen ja  ihmetellä uteliaana elämää.

tänään haluan olla aikuinen ja katsoa nöyränä, kuinka lapset opettavat minua.