pidän kai niemisen tuotannosta. pidän siitä kovin.

kyseinen herra kirjoitti runokokoelmassaan Perimmäisten kysymysten äärellä seuraavaa:
"Ihminen, joka osaa elää, joka on löytänyt totuuden, ei tunne tarvetta kirjoittaa siitä."

mikäli vastaavaa ajatuksenkulkua lähtee kehittämään voisi päätyä mm. seuraavanlaisin väännöksiin:

ihminen, joka osaa elää, joka on löytänyt totuuden, ei tunne tarvetta elää.

ja siitä edelleen

uskonto katoaa, jos yliluonnollisen ja luonnollisen välillä ei ole enää rajaa ja siitä hävitetään mystisyys. vastaavasti elämä katoaa, jos sen ymmärtää.

nykyään tuntuu liiankin vahvasti siltä, että elämä ei pääse millään tavalla yllättämään. kontrolli-kaisa on kehittänyt itsestään hirviön. en halua kuulostaa ylimieliseltä tai liian paljon tietävältä, mutta tuntuu tylsältä elää kun tietää suunnilleen miksi ihmiset käyttäytyvät miten käyttäytyvät, tiedän miksi itse käyttäydyn siten miten käyttäydyn ja nyt olen vielä kaiken lisäksi kaivanut uskonnotkin läpi muodostaen uudenlaisen ja syvemmän näkökulman yliluonnolliseen. tuntuu kuin olisin 90 vuotias vanhus. ei minun vielä pitäisi tietää kaikkea sitä mitä tiedän. ei minun kuuluisi tietää. silmieni edessä pitäisi olla vielä tietämättömyyden verho. haluan kapinoida aikuistumista ja tietämistä vastaan.

olisihan minulla vielä paljonkin opittavaa, mutta tällä hetkellä en koe mitään oppimisen arvoiseksi. olen päässyt okl:ään ja todennut että pärjään mikäli tahtoisin, osaan opettaa tanssia ja osaisin vielä paremmin mikäli jaksaisin ponnistella. tuntuu tylsältä lähteä kehittämään taitoja edelleen. haluaisin vain hypätä jollekin uudelle alueelle, mistä en tiedä mitään. voisi taas tuntea itsensä tyhjiöksi, joka vähitellen täytetään.

ehkä kaikki kuitenkin lopulta johtaa siitä etten koe elämää kamppailemisen arvoiseksi, koska voin kuolla hetkellä millä hyvänsä. elämä on hetki. niks naks. se katoaa lopulta.

pitäisi ehkä uskoa johonkin yliluonnolliseen ja paratiisimaiseen taivaaseen, jotta voisin elää elämääni ja nauttia sen jälkeen saavutuksistani ja siitä mitä olen ansainnut elämälläni. ehkä ihminen tarvitsee uskontoa juuri siksi, että jaksaisi elää. individualismista seurannut lähes utilitaristinen tai hedonistinen elämästä nauttimisen asennekaan ei viehätä minua pätkääkään. mitä järkeä olisi olla maanpinnalla ainoastaan sen tähden, että nauttisin olostani ja tekisin samalla muille hyvän olon? lopulta sekin vain katoaa.
kosminen ahdistus, tai kutsu miksi haluat.

en minä osaa elää. en minä ole löytänyt totuutta.
mitä seuraavaksi?