päätin vihdoin lopettaa kirjoittamisen tiedät kyllä mistä.
sen sijaan päätin tänään keskittyä johonkin positiiviseen. ehkä se oli maanantai tai mielenkiintoiset unet, jotka antoivat päivälle hyvän lähdön. en tiedä. joka tapauksessa päivä on luonut uutta eikä tyytynyt toistoon.
päätinkin siis lähteä heti aamutuimaan valloittamaan vuorta. laajavuoren huipusta on alkanut muotoutua vähitellen vähän samanlainen onnen etsinnän lähde kuin harjustakin. loistavaa liikuntaa ja samalla myös jotain mielelle. siellä ylhäällä tajuaa joka kerta oman pienuutensa ja toisaalta sen kuinka hienoa oikeastaan onkaan olla minä. aina minään ei voi olla tyytyväinen mutta perkule on se aika hienoa olla joku joka kukaan muu ei koskaan voi olla. pidemmäs ei kannata ajatella, koska joutuu kosmisen yksinäisyyden kierteeseen. pois se minusta.

hämmentävintä on kuitenkin kummalliset sattumat. levyhyllyssäni on ollut lainassa jo pitkään levy yhtiöltä nimeltä carpark north. kuuntelin sitä aikasemmin hetken verran ja totesin etten saanut siitä oikein mitään irti. eilen päätin kuitenkin tarttua kyseiseen levyyn ja jostain syystä se kuvasi elämääni sillä hetkellä järisyttävän hyvin. se musiikki kertoi minulle samanaikaisesti niin lohdusta kuin toivostakin.
toinen vastaava esimerkki on kirja nimeltä "jumalan selitys - jumala kognitiivisena kategoriana" (suosittelen kirjaa jokaiselle jumalantietonälkäiselle). nappasin kyseisen kirjan yliopiston kirjastolta joskus heräteostomaisesti noin kuukausi sitten. jonkin aikaa sitten koin suunnattoman tarpeen lähteä selvittämään jumaluusasioita ja mikä ihmeellisintä, juuri kyseinen kirja kertoi minulle vastauksia juuri sellaisiin asioihin joita halusinkin selvittää.
molemmat, kirja ja levy, olivat varmasti odottaneet minua hiljaa myhäillen. minusta hieman tuntuu siltä että ne tiesivät oman arvonsa.

jos haluaisin olla taikauskoinen, tai minkä uskoinen tahansa, voisin ajatella tällä kaikella olevan jotain suurempaakin merkitystä. kohtalo tiesi mitä pitääkin tehdä ja millä hetkellä. voi kun voisinkin uskoa siihen!
samalla nuo kaksi tapausta muistuttavat äärimmäisen elävällä tavalla siitä kuinka kaikella on aikansa. ajankuluun ei ole kai ihmisellä sananvaltaa. joskus olisi hienoa päättää asioiden tapahtuvan silloin kun itse niiden haluaisi tapahtuvan. maailman mystinen rakenne lienee kuitenkin estävän sen ainakin jossain määrin, tai oma pelkuruus. joka tapauksessa, asioilla on tapana järjestyä omalla ajallansa.