helsinki tuntuu kovin hyvältä ja oikealta. (olen siis muuttanut kesäksi etelään) tuntuu, että minun tuleekin olla juuri täällä, tässä ja nyt. jollain tavalla sopeuduin olooni heti pieneen huoneeseeni astuessa. ei minun tarvinnut miettiä, että tämä on kotini, koska sitä se oli ensi hetkestä lähtien. minusta tuntuu hyvältä, että koko maailma voi olla kotini. kotini on kaikkialla eikä vain siellä minne sen päätän pystyttää. hienolta tuntui kuitenkin myös se, että minulla on sopivan verran ikävä myös jyväskylää ja ihmisiä siellä. en muista milloin viimeksi minulla olisi aidosti ollut ikävä ihmisiä, koska useimmiten rakkaat ihmiset ovat aina saatavilla. tuntuu hienolta tietää, että minussakin asuu ikävä.

huoneeni ikkunasta näkyy peltoa ja puita, joissa linnut laulavat iltaisin. melkein kuin olisin enemmän maalla kuin jyväskylässä. pihalla on myös traktori (jo on aikoja eletty!). kuitenkin hetken aikaa bussilla ja olen taas kaupungissa. rakastan myös kaupunkia ja sen tasaista siluettia, vanhoja rakennuksia, keltaista aurinkoa kattojen yllä ja lokkien lentoa taivasta vasten. (eräs lokki tosin jo päätti ruikauttaa päälleni tarpeensa ja tähtäsi vielä kännykän kuorien väliin - tarkka sihti!)

kesätyönikin vaikuttaa yllättävän mukavalta linnanmäen laitetätinä. en voi olla kuin iloinen nähdessäni hymyileviä lapsia ja vanhempia. joillekin laitteet ovat arkipäivää, mutta moni voittaa itsensä uskaltautuessaan kyytiin - ja siitä minä nautin. vaikka työ onkin raskasta (ja huonopalkkaista), pidän sitä silti tärkeänä. en pidä kaupallisuudesta enkä hieman vajaista ja teinihtävistä työntekijöistä (on siellä muutama mukavakin!), mutta koen että huvipuisto antaa monille hienoja kokemuksia ja kaiken lisäksi lahjoittaa tuotosta osan lasten päivän säätiölle. epäilin aluksi työn eettisyyttä, mutta lopulta se jopa lähenee eettistä toimintaa, koska maailma  todellakin tarvitsee hymyjä ja naurua.

pidän myös siitä, että pääsen eroon yksinasumisesta hetkeksi aikaa. yksin asuessa ihminen linnoittautuu omaan yksinvaltiuteensa ja rakentaa samalla maailmasta helposti kieron. ehkä yksiö onkin jollain tavalla huumaannuttava juuri sen tähden, että ihminen voi kerrankin luulla hallitsevansa jotain maailmassa. yksiöön ei kukaan tunkeudu ilman lupaa ja aivan varmasti neljän seinän sisältä löytyy vain yksi kuningas/kuningatar. siellä sitten ylhäinen järjestelee tavaransa miten haluaa ja saa järjestyksestä tyydytystä, aivan kuin yksinvaltiaat hirmuvalloissa.

toki jokainen tarvitsee omaa tilaansa, mutta olen oppinut nauttimaan myös siitä, että esimerkiksi tavarat yhteisessä keittiössä eivät olekaan siellä missä niiden luulisin olevan. joka päivä muistan, että maailmassa on muitakin ja jokainen ajattelee asiat eri tavalla kuin minä, mutta silti aivan yhtä oikealla tavalla.

minusta tuntuu, että kuljen oikeaan suuntaan.