minussa vahvistuu päivä päivältä tunne siitä, että haluan tietää ja tuntea maailman syvästi. se on jonkinlaista perimmäistä ja syvintä elämänjanoa. kaikki elämässäni ei mene aina niin kuin olisin tahtonut, mutta pohjalla on aina jokin asia, joka vaatii minua rakastamaan elämää ja pyrkimään syvemmälle. luulen, että se tunne on ollut minussa aina. en vain tiedä, mikä tunne se on.

syvyys elämän ja luonnon kanssa mahdollistui taas kerran viikonloppuna melontareissulla. tuntui uskomattoman hienolta liitää kajakilla lähellä vedenpintaa. yhtä veden ja muun luonnon kanssa. keskellä maailmaa kohdunomaisessa turvallisessa tilassa. pesivät linnut olivat muutamien metrien päässä. virtapaikka koettaa viedä kajakkia väärään suuntaan, jolloin syntyi minimaalista taistelua voiman ja vastavoiman kanssa. ei voinut tuntea itsensä kuin pieneksi höyheneksi suuremmassa rattaistossa ja silti osaksi sitä. osan tärkeydestä en niin tiedä.

niin, onko jokainen osa yhtä tärkeä vai voiko merkityksellisyyttä edes mitata?