jotta edellinen huono päiväni ei jatkuisi ikuisuuksiin, lienee parasta kertoa jotain uutta.

tämäkin päivä meinasi uhkaavasti suistua huonoille raiteille lähinnä fyysisen olotilan vuoksi. jonkinmoinen flunssa on iskemässä eikä energiataso ole niin korkea kuin toivoisin sen olevan. fysiikka rajoittaa ihmistä välillä aivan liikaa.

joka tapauksessa päivästä tuli lopulta hyvin hieno. söin ystäväni kanssa hyvin (ts. kolme tuntia), kävimme katsomassa Lumous-näyttelyn ja lopulta vielä erinäistä hömppää elokuvamaailmasta. kaiken tämän välissä onnistuin kuitenkin hermostumaankin jo suunnattomasti ihmiseen toimintaan ja siihen että minua ei kuunneltu. samaan aikaan rakastan ja vihaan ihmisiä suunnattomasti. onneksi kaiken nyrkin heristämisen ja raivonpurkamisen jälkeen onnistuin rauhoittumaan, kiitos ihmisen, joka kuuntelee ja antaa minun olla sellainen kuin olen. myönnettävä on, että minun kohdallani se ei aina ole helppoa.

päivän kuitenkin kruunasi perinteinen yökävely korvillani 30 seconds to mars. syksy tuoksui taas vahvemmin kuin aikaisemmin, sumu kerääntyi pellon reunalle ja valot loivat varjojaan. mars-matkani muuntui kuitenkin nopeasti muistojen reitiksi. pimeys vei minut ensin saksaan kävelylle, jonka jälkeen palasin takaisin tähän pieneen maailmaani ja kaupunkiini. matkan varrella löysin paikkoja, joissa olen nauranut, täyttynyt hyvyydestä, itkenyt, halannut, suudellut, tuntenut intohimoa, eksynyt, hämmentynyt. lopulta huomasin koko kaupungin täyttyvän erilaisista tunteista. jokaisen reitin päästä löytyi jokin tilanne ja ihminen, joka on syöpynyt mieleeni.

olen aina luullut etten ole tuntenut tarpeeksi, mutta kyllähän minä olen tuntenut paljonkin. olen tuntenut niin paljon kuin minuuteni on sillä hetkellä kestänyt tuntea. luulen, että olen taas vahvempi ottamaan vastaan ja antamaan minusta paloja. minusta tuntuu vihdoinkin taas siltä, että myös minut on luotu tuntemaan.