en malta olla kirjoittamatta ujoudesta, koska juurikin inhimillinen tekijä kertoi siitä niin osuvasti.

muistin näet juuri, että joskus nuorena päätin, että minusta tulee vielä jotain ja näytän, että ujokin voi nousta korkealle ja rohkaistua. kuvittelin hetkiä, jolloin olisin kuuluisa ja kertoisin haastattelijoille olleeni/olevani ujo ja samalla nuoret saisivat uskoa siitä ettei ujous ole kirous. suurella tahdolla ujouskin jää vain esteeksi elämässä. ylitys on vääjäämätön mikäli niin tahtoo. hieno unelma, ehkä täytyisi muistaa se useammin.

en oikeastaa halua edes tietää millainen minusta olisi voinut tulla mikäli olisin ollut yltiösosiaalinen. huonoimmassa tapauksessa en ehkä tarkkailisi maailmaa ja herkistyisi sille enkä olisi niin sinnikäs kuin nyt. ujous oli ennen päivittäistä taistelua, välillä edelleenkin muttei siinä muodossa mitä nuoruudessa. ehkä se on jalostunutta ujoutta nykyään. ehkä ujous kuitenkin juurikin teki minusta taistelijan (vaikka inhoankin kyseistä vertauskuvaa).

sosiaalisuus ei ole myöskään kirous, mutta omasta näkökulmasta taidan arvostaa oikeastaan enemmän hieman hiljaisempia ihmisiä, mutta toisaalta myös sosiaalisia ihmisiä, mikäli he osaavat hallita sosiaalisuuttaan. ehkä en pidä suunnattomasta sosiaalisuudesta myöskään sen tähden, että nykyään se on arvostettavampaa kuin muut persoonallisuuspiirteet. ihminen on muutakin kuin persoonallisuuspiirre. ihminen on ihminen ja sellaisena toista pitäisi kohdella.

oikeastaan jokainen persoonallisuus on rikkaus, mikäli vain osaa käyttää sitä oikein.

käyttöohjeita jakoon, kiitos. minulle myös yksi, jotta voisin tarkistaa onko suuntani oikea.


         "Ujous on ulkokuori, herkkyys on sen sisältö. Joskus ujous on ohut kalvo,
                       joskus se on paksu panssari." - Juhani Mattila -