se on muuten niin että vietin tänään päivän helsingissä ja espoossa.

totesin taas kerran että taidan aika tavalla rakastaa sitä kaupunkia. ihmisistä en tiedä mutta ympäristönä se on jotain mahtavuutta. vanhoja rakennuksia, kumpuisia teitä, puistoja, meri...
minulla tuli hieman sen kaltainen olo että saattaisin haluta asua siellä. se on paljon se. olen kai vihdoinkin luopumassa siitä mielikuvasta jonka mukaan jyväskylä on hyvä paikka asua ja elää.

helsingissä rakastan sitä että siellä voi tapahtua oikeastaan mitä tahansa kummallista ja vähemmän kummallista. tärkeintä on kuitenkin se että ympäristöstä huomaa niitä asioita jotka voivat piristää päivää. helsinkiä luultavasti vihaa sen kaoottisuuden takia tai sitten rakastaa sinne hukkumista ja energian imemistä kaikesta liikkeestä jota siellä tapahtuu.
tänään olen listaustuulella joten en voi vastustaa kertomista parhauksista:
- pojan suuren suuri haukotus tärisevässä raitiovaunussa
- vessavirkailija joka oli nukahtanut tiskillensä. heräsi muuten vasta toisella huudolla ja reagointi oli ihanan suomalainen - hän siis vain jatkoi työtään aivan kuin ei olisi koskaan torkahtanutkaan
- jäänmurtajat sisu, kontio ja voima vierekkäin - suomalaisuuden ydin
- vapaana nurmikolla kävelevä kilpikonna
- lapsi kommentoi katajanokan jalkakäytävällä olevista irrallisista rautatienkiskoista asiantuntevasti: "tähän tulee sitten rautatie" - kyllä lapset tietävät

listaani voisin jatkaa ikuisesti. olin kai hieman tarkkailutuulella kun maailma näytti niin hullunkuriselta.

totesin jonkinasteisen hukkumisen olevan taas paras tapa löytää helsingistä uusia puolia. heti aamusta lähdin etsimään kaisaniemenpuistoa (myöhemmin selvisi että olinkin etsinyt oikeasti kaivopuistoa mutta en tiennyt sitä vielä silloin). löysin itseni kuitenkin kummalliselta saarelta, tervasaarelta. pikatankkaus merta ja maailma taas hymyili. tai no, minä hymyilin.

(tästä tulikin matkakertomus)

jatkoin kävelyä ja päädyin lopulta uspenskin katedraaliin. ilokseni huomasin että käynnissä oli jumalanpalvelus joten en voinut muuta kuin jäädä seuraamaan. ulkopuolisin silmin se näytti hyvin oudolta. ihmiset kumartelivat ja tekivät ristinmerkkejä jollekin sellaiselle mitä minä en näe tai tunne. se käytös vaikutti minusta aivan yhtä kummalliselta kuin useasta vaikuttaa vaikkapa joidenkin mystisten uskontojen palvonta. yhtä lailla ihminen palvoo ortodoksisuudessa tai luterilaisuudessa jotain eikä länsimaalaisuus tee siitä minun silmissäni yhtään sen uskottavampaa. tai ei, ei voi sanoa uskottavampaa vaan ehkä tarkoitan sitä että jokainen uskonto on minun silmissäni yhtä arvokas ottamatta taaskaan kantaa siihen pohjautuuko uskonto jumalan ilmoitukselle vai ihmisen mielen toiminnalle.
joka tapauksessa, uskontojen tutkiminen sai lisää pyhää vettä myllyynsä.

tarvittavat siemaukset kaupunkia, ihmisiä, merta ja uskontoa ja matka jatkuikin espooseen. tarkoituksena oli valloittaa Espoon modernin taiteen museo EMMA ystäväni kanssa. sen täydelliseen valloittamiseen olisi tarvittu hyvää kuntoa ja paljon aikaa. se oli näet yllättäenkin hyvin suuri mutta/sen vuoksi vierailemisen arvoinen. nykytaide oli jollain tavalla tällä kertaa miellyttävämmin lähestyttävää. lukuisia kertoja päädyin toteamaa ihmismielen kiemuroiden olevan jotain mitä tulisi tuoda esille useammin. oli valtavan hienoa katsoa töitä joihin oli aidosti keksitty jokin idea, joissa näkyi tunnetta ja joita oli miellyttävä katsoa. äimistystä ja hämmästystä, nam. väittäisin jopa että se oli paras nykytaiteen näyttely tähän mennessä. kiasma tuntuu tuon jälkeen pieneltä ja yksipuoliselta, lähes säälittävältä.

helsinki, tai mikä tahansa muu suuri kaupunki, on siinä mielessä kummallinen että kaikki toimii siellä päälle päin kitkattomasti. kaupungissa toimii tuhansia ellei miljoonia erilaisia toimintoja ja elämiä ja silti törmäyksiä ei tapahdu sen enempää. ikään kuin jokainen tietäisi oman paikkansa. tiedän että kaupunki antaa itsestään päälle päin paremman kuvan kuin mitä sen pimeät kadut kertovat. päivänvalossa ihmiset kuitenkin synkronoituivat hyväntuulisina ja muodostivat yhden suuren vellovan elämän.

ui, voisin kirjoittaa loputtomiin havainnoistani mutta häveliäisyyteni estää sen. kirjoitan lisää vaikkapa huomenna ajatuksistani ja leikin että keksin ne huomenna jotta tämän päivän tekstistä ei tulisi enää yhtään tämän pidempää.