tajusin aamulla idealismini kehittyneen hyvällä tavalla enemmän realistiseen suuntaan. en voisi elää ilman hienoista hörhöä optimismiani. usein vaikuttaa siltä, että olisin hautautunut synkkyyteen ja kyynisyyteen, mutta on se perkele myönnettävä, että sisäisesti olen edelleen idealisti. (riippuu tietysti siitä, miten idealisti määritellään) olen ehkä analyyttinen piilo-idealisti! miten elämässä voisi ylipäätään päästä eteenpäin ellei uskaltaisi haaveilla ja uskoa johonkin sellaiseen, mitä tulisi tavoitella?
vielä kun saisin lisättyä hassuun idealismiini enemmän toimintaa niin asiathan voisivat olla ihan hyvin. aamusella muistin kuitenkin ne hetket teinivuosiltani, kun suurin osa ihmisistä vain nauroi idealismilleni. varmasti osa ajatuksistani lensikin hyvin pitkälle yli rajojen, mutta eikö luovuudessa juuri kaivata rajojen ylitystä, jotta näkisi kokonaisuuden taas eri tavalla. muistin elävästi muutaman ihmisen kohdalta sen harmistuttavan tunteen, kun vain katsoin toista enkä ymmärtänyt miksei toinen ymmärrä minua. sisäisesti toinen vain nauroi minulle. toinen halusi säilyttää kuvan maailmasta juuri sellaisena kuin se oli hänelle pienenä opetettu: turvallinen ja selkeä maailma. onneksi olen tavannut myös ihmisiä, jotka ymmärtävät ajatuksiani ainakin silloin tällöin. nyt tuntuukin suunnattoman hyvältä omata kummallinen mielikuvitus. en haluaisi olla enempää enkä vähempää mieleltäni minä. paljon pahaa, paljon hyvää. ihmisen tehtävä on olla onnellinen. kai tulisi lopettaa sen vastustaminen ja pyrkiä kohti onnellisuutta, aidosti. (analyyttinen minäni kysyy heti mitä on onnellisuus, mutta en aio mennä siihen)
pääasia aamuisessa muistelunketjussa oli kuitenkin se, että se pakahduttava olotila pakotti minut laulamaan. ja siinähän se sitten tuli kesken hiustenkuivausta. kappale vain ryöpsähti sisältäni.
se on laulu, josta aion tehdä kokonaisen. ryöp.
"voisit olla kaunis, vajaa ja silti valmis
voisit olla kaunis, heikko ja rohkea"
(1N: Voisit olla kaunis)
maanantai, 18. kesäkuu 2007
Kommentit