ajattelin ajatella ajattelemattomuutta ajatellessani tinttanin ajatusta ajattelemisesta.

en minä osaa olla ajattelematta. pääni puhuu jatkuvasti. ei se puhu aina sanoilla vaan myös mielikuvilla ja sanoittamattomilla sanoilla. se puhuu tuntemuksilla ja aavistuksilla. se ajattelee useimmiten ajatuksia, joita ei välttämättä kannattaisi ajatella. tai oikeastaan se ajattelee juuri niitä asioita, joita sen täytyykin ajatella. onhan mieleni minun johtajani. sillä on valta minuun. minulla on valta itseeni. minä olen mieleni. useimmiten vain tuntuu siltä, että mieleni johtaa minua enkä minä itseäni. tai kuka nyt oikeastaan edes voisi määritellä missä menee mielen äänen ja itsen raja, ja onko niillä edes rajaa.

lopulta kun yritän päästä ajattelemattomuuden ytimeen, en löydä sitä. ajattelemattomuuden ytimen löytäessä aivotoiminta lienee lakanneen. ehkä elämässä voi kokea totaalisia ajattelemattomuuden hetkiä joskus, harvoin. le petit mort. muut aivotoiminnan häiriöt. lopussa hyvinkin paljon ajattelemattomuutta. ehkä ajattelemattomuuden voikin säästää siihen hetkeen.

innostuin tänään meditaatiosta. ajattelin mennä meditaatiokurssille, jos vaikka saisin mieleni hiljaiseksi. pelottavaa hiljentää mieli, mutta toisaalta ehkä joskus tarpeellista. lopulta kuitenkin huomasin pääseväni lähes ajattelemattomaan tilaan myös muulloin. ehkä kesän aikana olen nukkunut valtavan paljon juuri sen tähden, että olen ajatellut paljon. ehkä liiankin paljon, mutta toisaalta juuri sopivan paljon. olen halunnut ajatella. tosin mieleni ei hiljene unissakaan. se kehittää reaalimaailman tapahtumia, joita pyrin ratkaisemaan unissa. uni lienee kuitenkin tarpeeksi lähellä ajattelemattomuutta.

hämmentävää oli kuitenkin huomata ajattelemattomuuden tapahtuvan myös silloin kun kuulen tietynlaisen luotettavan ja matalan äänen puhuvan. tänään kuuntelin a.w. yrjänän haastattelua ja huomasin kuuntelevani, mutten ajattelevani. jään vain kuuntelemaan ja sulan ääneen. tiedän muutamia ääniä, joilla on ollut se valta minuun käärmeenlumoajan tavoin. jostain syystä unohdan usein, että luotettavien silmien lisäksi se on ääni, joka minut vakuuttaa toisen luotettavuudesta.

mieleni puhdistuu myös ollessani toisen lähellä. totaalisimmillaan se on itsensä hukkaamista. se on symbioosia, jossa oma ääni vaimenee ja tilalle syntyy uusi.

ehkä ajattelemattomuuden listaan voin lisätä myös improvisaation hetket tanssissa ja musiikissa.

muulloin ajattelen. ehkä tulisi tehdä enemmän kaikkea sitä, mikä estää minua ajattelemasta. tai sitten ajattelen niin pitkään kunnes ajatukseni sanoo seis. arviointi riskin kannattavuudesta suoritetaan vasta myöhemmin.

(eikä minun tästä aiheesta pitänyt kirjoittaa, mutta ajatus näemmä ajatteli kirjoittaa juuri tästä tänään.)