perinteinen parinmetsästysvitutus on saavuttamassa huippunsa. ollaan korkeimmissa lukemissa ikinä. melkein huimaa. melkein vituttaa. melkein voisi kutsua säälittäväksi. melkein voisi kutsua itsesääliksi, mutta sitä se ei ole. se on elämää, perkele.

rakastan syksyä, mutta jostain syystä syksy ei rakastu minuun. syksyisin tarvisen lämpöä. sitä tulee varata talvea varten ja ehkä hieman eteenpäinkin elämään. lämpövaraaja on edelleen epäkunnossa. syksyrituaalit eivät ole päivittäneet ohjelmistojaan.

kateellisuus kaikkien kutevien parien onnellisista ilmeistä olisi jo aivan riittävää, mutta sitten siihen tuskaan lisätään vielä ohjeita itse kutevien parien kaiken tietävistä suista. ohjeita miten saat miehen.

             älä etsi                                                      tiedosta mitä haluat ja etsi sitten
                                           etsi
                      hymyile                        vaikuta salaperäiseltä
                                  älä toivo mitään                                    saat sen mistä luovut
          ei baareista löydä                        internet
                                     baareihin


mitä vittua?! ei mitään loogisuutta. tietääkö oikeasti joku, mistä puhuu? käskyjä, joita kutevat ovat muodostaneet sen perusteella miten ovat löytäneet oman kultansa. "minäkin vaan hymyilin tanssilattialle tuolle pojalle ja tässä sitä ollaan", "vajoa tarpeeksi alas niin silloin se mies ilmestyy. niin minullekin kävi". sitten kutevat vielä kehtaavat sanoa, että vielä sinäkin ehdit ja ettei tämä nyt niin hienoa ole. ja paskat. kun minä tarvitsen lämpöä. nyt.

ainoa yhdenmukaisuus kaikissa ohjeissa on vain sattuma. niin tai J/jumala mikäli siihen haluaa uskoa. tai kohtalo. pääasia on kuitenkin se, että rakastumiselle annetaan jokin elämää suurempi merkitys. merkityksellistä. niin ja toki se, että osaa antaa hyviä ohjeita säälittäville sinkuille. voi parkoja.

eniten kuitenkin inhoan kategoriaa "stalkkerit". pojat, jotka tuijottavat haikeana joka kerta törmätessä, mutteivat tule ikinä juttelemaan. en minä tuijota takaisin, jos en olisi edes jollain tasolla kiinnostunut. mutta unohdin tietysti sen, että nälkäisenä saattaisin puraista palan maukasta pikkusormen niveltä. onneksi on kuitenkin olemassa keski-ikäiset miehet, jotka tasan uskaltavat tulla juttelemaan minulle. viimeksi eilen. olin taas niin otettu siitä kunniasta. hienoa, että edes joku on kiinnostunut.

yksinkertaiset soidinmenot kunniaan myös ihmisille! hieman tukan pörrötystä, kierrä ympyrää 3 kertaa, napsuta sormiasi viidesti ja räpäytä silmiäsi kerran. jos vastapuoli ei innostu, ei voi mitään. sitten vain yrittämään seuraavaa. ei häpeää eikä itsetunnon menetystä.

ei, unohdin. eniten inhoan kuitenkin niitä naisia, jotka valittavat, että miehen tulisi tehdä aloite eivätkä itse uskalla mennä juttelemaan.

hienoa, tämähän oli kivaa! tätä vartenhan blogit on keksitty. valita järjettömistä asioista ja koe parempi mieli ja viimeistään seuraavana päivänä koe julmettu häpeä kirjoituksistasi. loppuun vielä pienet naurut säälittävyydelle ja kunnianosoitus niille tuhansille miljoonille yksinäisille sieluille, jotka yrittävät pitää päänsä pinnalla. wuuhuu.