hätkähdin suunnattomasti muutamia viikkoja sitten nähdessäni ja kuullessani ensimmäistä kertaa artistia nimeltä manna (myspacesta löytynee musiikkinäytteitä). samastuin tähän tulevaan tähtöseen heti. kuullessani heidän musiikkiaan jotain naksahti myös omassa mielessäni. löysin ikään kuin uuden tyylin tehdä musiikkia. löysin myös uudenlaisen, konkreettisemman, unelman. jollain tavalla näin mannan elävän minun unelmaani.

eilen manna saapui jazz bariin ja eihän se onnistunut pettämään odotuksia. performanssi oli täynnä valtavaa tunnelautausta, inhimillisyyttä, kauneutta, hetkiä. pelkästään yhtyeen vuorovaikutussuhteiden seuraaminen tuotti hyvää mieltä.

yhtye antoi hymyjä ja kannustusta hieman ujohkolle mannalle. sydän täyttyy sellaisesta huolehtimisesta. ehkä tämä laulajan epävarmuus myös herätti vieläkin enemmän sympatiaa laulajaa ja yhtyettä kohtaan. samalla tuli sellainen olo, että musiikkipiirit voisivat olla hyväkin perheen korvike. itsekäs ajatus, mutta miksei perheen käsitettä voisi  hieman laajentaa. sellainen ympäristö voisi olla jotain vapauden ja välittämisen yhteytystä, mitä voisinkin kaivata. sanomattakin on selvää, että innostus musiikin tekemiseen kasvoi taas.

manna oli/on muistaakseni kolmenkymmenen paikkeilla aloittaessaan musiikkiuransa. ei ole siis vielä liian myöhäistä. ehkä minun tulisikin kasvaa ja kehittyä hieman ja samalla löytää laulajan tarvitsemaa karismaa. noh, unelmilla on hauska leikkiä, mutta kuka tietää. jostain syystä uskoisin, että kasvaminen ja karisman löytäminen ei olisi muutenkaan haitaksi. minusta hieman tuntuu siltä, että ihmisestä voi kasvaa karismaattinen mikäli tuntee itsensä tarpeeksi hyvin ja uskaltaa olla se mitä on. miksi pitäisi uskoa siihen, että jotkut ihmiset ovat karismaattisia jo syntyessään eikä muut siihen voi kyetä?

tai ehkä karismaattinen onkin väärä sana. ehkä omana itsenä oleminen on jo tarpeeksi mielenkiintoista ja innostavaa. "je ne regrette rien" riittää, kuten mannan paidassa luki eli en kadu mitään. (tiedäkkö häntä kuinka paljon paidan sanomaa oli oikeasti mietitty)

täytyy kuitenkin sanoa myös muutama ikävä sana mannasta. haksahdin ostamaan tänään hänen uutukaisen levyn eikä se kohonnut millään tavalla sille tasolle, mille live-esitys nousi. levyllä kaikki kuulosti lattealta eikä mannan ääni päässyt oikeuksiinsa.

liika kliinisyys hävittää tunteen niin musiikissa kuin elämässäkin.