olen kulkenut tänään kirjaimellisesti kehdosta hautaan, tai ainakin kulkenut niiden vierestä. päiväisellä kävin katsastamassa maailmaan putkahtaneita kaksosia, joille nauroin hyväntahtoisesti tahtomattakin. uusi elämä on vain niin hämmästyttävää - siellä ne potkivat ja räpiköivät tietämättä vielä elämästä sen kummempaa.

iltaisella taasen eksyin malmin hautausmaalle. sateen jälkeinen ilma kutsui pakollakin ulos hämmästelemään luontoa. pitkiä lehmuskujia ja ilma sankkana ihmisten elämää - mennyttä ja nykyistä. melkein pystyin näkemään 1800-luvun ihmiset kulkemassa pitkin kujia suruissaan tai uppoutuneina ajatuksiinsa.

vaikka hautausmaat ovatkin tilana täynnä muistutuksia kuolemasta, tänään se näyttäytyi minulle enemmänkin paikkana elämälle ja ilolle. hautausmaa oli täynnä kasveja, lintuja ja vanhoja puita, jotka kantoivat mukanaan aikaa. hautausmaan keskeltä löytyi myös keidasmainen suihkulähde, joka jollain tavalla symboloi uutta elämää. lähteen vierellä oli patsas lentoon lähtevistä linnuista, jotka omalla tavallaan vapauttivat elämää uuteen muotoon.

loppujen lopuksi hautausmaa muuttuikin rauhalliseksi paikaksi hengittää ilmaa ja elämää. tuntui, että siellä olevat ihmishenget saivat olla vihdoinkin rauhassa kuljettuaan oman matkansa tietäen jonkin salaisuuden, jota me emme tiedä tai sen, ettei mitään salaisuutta olekaan.

samalla minä sain olla rauhassa. kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla. miten muutenkaan asiat voisivat olla kun rattaat on kerran jo laitettu pyörimään?