tajusin tänään kuinka yksipuolisesti olen aistinut maailmaa talvisiaikaan. tumput kourassa, paksu takki päällä, huivi nokan suojana - kosketusaistimus nollissa. ei ihmekään, että ihmiset turtuvat talvisin! vain näkö- ja kuuloaisti käytössä ja silloin tällöin muutama hassu tuoksu ilmassa.

miten vapauttava kokemus olikaan luopua lapasista ja lakista auringon lämmittäessä ihon pintaa. en edes muistanut miltä tuntuu pyörän ohjaustanko tai tuuli hiusten alla. villiinnyin koskemaan kaikkea mihin käteni vain ylsi. kosketusaistimus toi maailman taas eläväksi enkä ollut enää näköaistimusturta.

aikaisemmin kosketusaistin tuoma tietous välitti ympäristöstä jotain sellaista, mitä en hyväksynyt osaksi maailmaa. nyt kosketus herättää kaiken eloon ja tekee maailmasta kokonaisemman. se tekee minusta kokonaisemman.