voihan jösses sentään.

keksin aamulla teorian, jonka avulla voisin löytää itsestäni itseni pintapuolisen kohennuksen avustuksella. lyhyt tukkani murensi ensin identiteettiäni sellaisella voimalla, mitä en olisi ikinä voinut kuvitellakaan. seuraavaksi värjäsin hiukseni vaaleanruskealla. teoriani mukaan tämä väri ei kuitenkaan tuo esille sitä mitä oikeasti olen. en ole tuntenut oloani kotoisaksi siinä värissä.

itse käsitän vaaleanruskean värinä pehmeäksi ja lämpimäksi, mitä en välttämättä aina ole. tästä syntyy siis ristiriita oman itseni ja mielikuvan itsestäni välille. itse miellän itseni tummemman ruskeaksi: syvyyttä ja pehmeyttä, mutta myös kovuutta.

tästä uutukaisesta teoriastani viisastuneena marssin kauppaan mieli intoa täynnä ja päätin värjätä tukkani tummemmaksi. jostain luonnon oikusta pääni kuitenkin sai mustan värin. hyvähyvä. en ehkä tunne itseäni teiniangstiseksi tai niin tummaksi ja jyrkäksi kuin mitä musta väri viestii (minun mielikuvissani).

halleluja freud, psykologiset teoriat ja värioppi. taidan luopua teorioiden kehittelystä. (tässä melkein olisi virnistävän hymiön paikka)