jahas, olen onnistunut vieroittaumaan blogistani hetkeksi. loistavaa!

viimeisen viikon aikana tuntuu aivan siltä, että olisi tapahtunut taas aivan äärettömän paljon kaikkea, vaikka ei kai mitään ihmeellisen kummallista olekaan tapahtunut. olen rentoutunut, syönyt hyvin, pitänyt huolta kehostani (ja mielestäni), tehnyt juuri sitä mitä olen halunnutkin tehdä juuri oikealla hetkellä ja tylsistynytkin välillä. jollain tavalla ystävät ovat olleet hirmuisen tärkeitä viime aikoina. kiitos niistä, ystävistä siis.

ihmeellisellä tavalla elämäkin vaikuttaa paremmalta kun osaa kiinnittää huomiota hyviin asioihin eikä anna niiden "huonojen", eli tavallisten hetkien valloittaa päiviä. jokaisesta päivästä pitäisi löytää ainakin yksi hyvä asia ja kokemus. jos näyttää uhkaavalta, se elämys on hankittava vaikka yökävelyllä ennen kuin on liian myöhäistä. periaate on toiminut ainakin tähän asti enemmän kuin hyvin. ehkä pakenen arkea, ehkä en, mutta juuri sillä tavalla elämästäni on tullut enemmän elämän arvoista.

joidenkin ajatusmallien mukaan hyvän elämän voi saavuttaa muodostamalla siitä eheän tarinan, elämäntarinan. varmasti aika kultaa muistoja kuten pitääkin, mutta ehkä tiedostaenkin elämästä voisi tehdä myös parempaa tulkitsemalla asiat positiivisemmin. elämäntarinan kirjoittaja on "minä", joten juuri minä olen vastuussa sen kirjoittamisesta ja muodostamisesta. vapaus ja vastuu taistelkoon taas kerran.

ehkä blogin kirjoittaminenkin on osaltaan elämäntarinan muodostamista. ainakaan minun blogitarinani eivät sisällä kaikkea sitä mitä elämässäni tapahtuu, mutta jollain tavalla se auttaa muodostamaan kuitenkin käsityksen siitä, mitä (ei kuka) minä olen ja mitä elämäni on. ulkopuolisen tulkitessa tekstejäni mielikuvat ovat varmasti aivan täysin erilainen kuin itselläni, ja hyvä niin. hauskinta on kuitenkin seurata omaa ajatusketjuaan ja huomata kuinka ajatukset muuttuvat jo pienen ajankin sisällä ja kuinka ihminen unohtaa äärimmäisen nopeasti esimerkiksi sen, miten on ajattelut muutamia viikkoja sitten (ja kuinka mielialat muuttuvat lähes päivittäin - syytän hormoneja edelleenkin *virn).

onkohan muuten miesten elämä tasapaksua ja tylsää, mikäli hormonaalisia vaihteluita ei ole? nainen on tottunut mielialojen vaihteluun pakollakin, mutta miehillä ei ole siitä samanlaista kokemusta. (ehkä siksi suurin osa miehistä onkin jämähtäneitä yhteen olotilaan eivätkä osaa muuttaa elämänsä suuntaa tarvittaessa, öh, no offence. huono teoria, mutta pointin voi kaivaa pinnan alta.)