viime viikkojen lempihetkeksi on muodostunut rutiini, jolla on ollut mahdollista saavuttaa aivan uudenlainen seesteinen ja täysi olotila. jotenkin sitä vain alkaa uskoa entistäkin enemmän siihen, että usein kuljemme harhaan kaiken hälyn keskellä ja kuinka joskus olisi vain hyvä kuunnella jotain vanhaa iänikuista ja kuljea matka itään.

jo astuessa astangajoogasalille voi aistia täysin erilaisen tunnelman kuin useimmissa "liikuntapaikoissa". pukuhuoneessa kukaan ei puhu päivän kiireistä, stressistä, ulkonäöstä tai muusta epäolennaisesta itse luodusta ongelmasta. jokainen keskittyy omaan olemiseensa mutta huomioi kuitenkin ympärillä olevat ihmiset tervehdyksin.

saliin astuessa lämmin ilma ympäröi kaiken. sieraimiin leijailee tuoksukynttilän imelyys ja silmä sulaa pehmeään valaistukseen. pehmentäminen alkaa jo ennen itse virallista aloitusta. tai oikeastaan alkua ei edes ole vaan se soljuu läpi päivien.

astangajoogasarjoissa keskitytään hengitykseen ja kuunnellaan omaa kehoa. mitään ei pitäisi tehdä omaa kehoa vastaan vaan ennemminkin siten miten keho ja mieli kunakin päivänä haluaa olla. harjoitukseen kuuluu asanoita, jotka toistetaan kerta toisensa jälkeen ennaltamäärätyssä järjestyksessä. keho valmistuu jatkuvasti haastavimpiin sarjoihin.

kuitenkin yksi hienoimmista oivalluksista on ollut se kuinka ihmisen tulee vain antautua sille mitä on. konkreettisesti se tulee esille siinä miten omaan tekemiseen suhtautuu. mikäli päivä on ollut huono ja ajatukset ovat kiinnittyneitä edelleen johonkin muuhun kuin siihen hetkeen, voi huomata kehossakin kiinnittyneisyyttä. usein tekee vielä sen virheen että olettaa kehon rentoutuvan pakottamalla. arvatenkaan se ei toimi.

samalla tavalla joogaohjaajan asentojen korjaaminen kostautuu mikäli ohjaaja pyrkii pakottamaan joogaajan asentoihin joihin hän ei kykene. jollain tavalla ohjaajan tunnetilankin voi aistia pelkästään sillä miten tämä koskettaa ja ohjaa liikettä. ohjaajan ei tarvitse kuin kuunnella ohjattavaa ja elää samaa hetkeä joogaajan hengityksen kanssa. parhaimmillaan ohjattavana oleminen on jonkinlaista mielten yhtymistä - mikäli ohjattava vain antautuu muokattavaksi. kaikki ilman sanoja, ainoastaan koskettamalla. aivan kuin ohjaaja vain muovailisi ihmisestä uuden ja saisi joogaajan jokaisen solun täyttymään energialla ja venymään sellaisiin pituuksiin jota ei yksin olisi kyennyt löytämään. kaikkea hippimäistä olen kokenut mutta nyt mennään jo yli kaiken aikaisemman. ja hyvä niin. yhtä tärkeää fyysisen harjoituksen kanssa on kaikki se mitä sisällä tapahtuu harjoitusta tehdessä.

antautumisen ja antamisen oppiminen ei olisikaan hassumpi tavoite tulevaisuudessa. toisen kuuntelu muodostuu parhaimmaksi ja syvimmäksi oppimiskokemukseksi ja toisaalta kuinka tärkeää on muistaa ettei toista voi muovata mikäli ei ole valmis antautumaan. olisikin hienoa jos kaikki oppiminen voisi olla niin avointa kuin oppiminen joogassa parhaimmillaan.

harjoittelusarjojen ja loppurentoutuksen jälkeen tuntuu siltä kuin tuntisi taas jokaisen solun lähes yksitellen. kehotietoisuus on levinnyt jokaiseen jäseneen ja mikä hienointa, joogan avulla tietoisuus leviää myös syvemmälle kuin lihastasolle. jokaisen harjoituskerran jälkeen tuntee kuinka kaivautuu syvemmälle ja syvemmälle.

kotiin palatessa ei ole tarvetta ajatella mitään ylimääräistä eikä kotona tee mieli millään tasolla mitään epäterveellistä vaikka olisikin nälkä koska harjoitus on kuitenkin fyysisestikin rankka. keho tietää että se tarvitsee vain ravintoa ja osaa sanoa ei kun siltä tuntuu.

ja mikä hienointa, oivallukset voi tuntea kehon kautta ja järki saa hiljentyä.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Astangajooga    (wikipediamaisen lyhyt astangajoogakuvaus)
http://www.annenuotio.net/ashtangajooga/prosessit.php  (joogakuvauksen lisäksi sangen tarkka kuvaus ihmisen tämänhetkisestä elämästä ja ongelmista)