jo jonkin aikaa seinälläni on ollut kuva uskosta, toivosta ja rakkaudesta. tai oikeastaan sen piti olla kuva niistä, mutta lopulta paperille piirtyivätkin vain sanat usko, toivo ja rakkaus sekä muutamia kaaria yhdistämään niitä toisiinsa kolmionmuotoisessa asetelmassa. jollain tavalla sanat riittivätkin kertomaan jo kaiken eikä symboleita tarvittu. kummallista on se, etten ole koskaan aikaisemmin todella miettinyt mitä nämä kolme tarkoittavat, vaikka nämä ovatkin tuttuja varmasti jokaiselle. taas kerran sanoja joita rakastetaan tietämättä mitä siinä oikeastaan rakastaakaan (vaikkei se aina huono asia olekaan).
lopulta miellyin todella syvästi ajatukseen uskosta, toivosta ja rakkaudesta, ja siitä miten ne vaikuttavat toisiinsa. kuinka mikään ei todella toimi mikäli mukana ei ole näitä kolmea. kolmion kärjissä sijaitsevat usko, toivo ja rakkaus kääntyvät eri asentoon elämän eri tilanteissa. dynaamisesti ne liikkuvat kolmion kääntyillessä painottaen eri ominaisuuksia, liukuvat toistensa lävitse ja lopulta muodostavat yhtälön.
vaikka virallisesti kristinusko olisikin ominut nämä sanat nimiinsä, voi näiden kautta hahmotella oikeastaan mitä tahansa. ehkä usko, toivo ja rakkaus olisi ennemminkin idealismin ja syvemmän elämänilon riemuvoiton alkua. rakkauden sanotaan olevan näistä vahvin, ja kenties se onkin, mutta rakkauskaan ei toimi ilman uskoa ja toivoa - tai usko ja toivo sisältyvät aina rakkauteen - tai usko, toivo ja rakkaus alkavat toimia vasta päästessä yhteyteen. kolmion kulmien summan ollessa 180 astetta jotain puuttuu vielä, jotta pääsisimme täyteen ympyrään.
itse en ainakaan saisi elämääni toimimaan ellen minä uskoisi siihen mitä teen, toivoisi jotain mitä ei välttämättä edes tapahdu tai rakastaisi kaikkea mitä elämää kuuluu. ehkä tiukan linjan realistin elämä ei voikaan olla niin kuplivaa kuin piilevän idealistin. realisti ei uskalla toivoa ja uskoa jotain mitä ei välttämättä tapahdu, eikä tämän vuoksi varmasti mitään tapahdukaan.
enkä nyt tarkoita uskolla perinteistä uskoa jumalan olemassaoloon, vaikka ehkä uskoon kuuluukin se ettei luovu mahdollisuudesta johonkin suurempaan. liika usko voi kuitenkin jossain tapauksissa sokeuttaa muilta uskon kohteilta. ehkä avoin sydän sisältää jo kaiken tarvittavan ja lopulta löytää kaiken tarvitsemansa mikäli toimii puhtaasti.
kummallista, että korinttolaiskirjeen kuuluisia sanoja luetaan länsimaissa useimmiten vasta häissä (jolloin se usein on jo liian myöhäistä). näihin sanoihin sisältyy valtaisan paljon sanomaa. jokainen lukukerta tuo esiin uudenlaisen tavan hahmottaa maailmaa. ehkä keskeistä on kuitenkin se, että rakkauden tapaan elää tulisi pyrkiä päivittäin eikä vain hymyillä alttarilla papille kauniisti? (vaikka onhan papille hymyily-tilannekin usein jo alku uskolle, toivolle ja rakkaudelle)
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
1. kor. 13:1-13
Kommentit