suurin muutos viimeisten viikkojen aikana lienee töihin haurahtaminen, mutta se on suunnattoman hyvä haurahtaminen, i think! seuraavat pari kuukautta tulen tonkimaan ja järjestämään tietoa opetussuunnitelman perusteiden toimivuudesta ja vaikuttavuudesta ja olemaan muutenkin apuna kehitystyössä.
  + tuntuu hyvältä päästä vihdoinkin soveltamaan ja kokoamaan pään sisällä sitä tietoa ja taitoa, mitä koulutuksessa olen omaksunut. oikein kuulen kuinka aivot raksuvat ja poksuvat!
  + äärimmäisen hienoa nähdä kuinka oikea asiantuntijayhteisö toimii eikä suinkaan tarvitse kuulla niistä vain power point-esityksissä "näin tämän pitäisi teoriassa mennä"  ja toivoa että samankaltainen toiminta yleistyisi kouluissa vuoteen 2050 mennessä. todellakin toivon että asiantuntijayhteisön hyödyntäminen tulisi olennaiseksi osaksi koulujärjestelmän rakenteita.
  + hienoa olla osa työyhteisöä, jossa jokainen kunnioittaa toista riippumatta siitä onko harjoittelijan pestillä vai tutkijana. en kaipaa sekuntiakaan niihin koulujen työyhteisöihin, joita voisi kutsua ennemminkin räävittömiksi eläintarhoiksi kuin ihmisyhteisöiksi (käsittämättömältähän se kuulostaa eikä sitä haluaisi uskoa todeksi, mutta totta se on!)
  + pääsen näkemään toisenlaista puolta koulutuksesta: ymmärrys hallinnontasosta auttaa oman opettajuuden kehittymisessä ja toisaalta voin myös arvioida haluaisinko sittenkin tuolle puolelle spektriä
  - niskathan ovat aivan jumakissa, perkele.
  - käsittämätöntä miten melkein koko persoonallisuus ja olemisen tapa on muuttunut työn myötä: päivisin raksutan aivoja 8 tuntia ja illalla ei tee mieli käyttää niitä millään tasolla. iltaisin on siis luvassa kooma ja alkueliötason toimintaa. harmittaa kun illat menevät hukkaan. yliopistolla on myös trendinä tällä hetkellä työajan kohdentaminen, mutta sitä voisi harkita myös oman elämän alalla. kuka haluaa käyttää päivästään 8 h töissä, levätä 2 h ja yrittää sen jälkeen vielä tehdä jotain muutakin? missä välissä se elämä ja se tärkein on? ja pelottavaa on se miten ihminen muovautuu työnsä mukana. eikö silloin olisi hienoa, jos jokainen kokeilisi erilaisia työnkuvia elämänsä aikana eikä suinkaan muotoilisi itseään ja minuuttaan vain yhden työn kautta?

jälkikevennys:
kartoitin tämän viikon aikana (ainoat ajatukset alkueliötasolla!) että olen tämän syksyn/talven aikana mieltynyt a. homoon b. seurustelevaan c. naimisissa olevaan d. isään (ei siis omaani) ja e. helvetin vaikeaan kuljeksijaan. pelottavaa on se, miksi tuollaisiin yhdistelmiin aina törmään, mutta vieläkin pelottavampaa on se että jokaisessa tapauksessa mieltyminen on ollut jollain tasolla molemminpuolista. ja sitten joku ihmettelee etten löydä ihmistä vierelle, niinku. ei mene vaahtokarkit ihan tasan, ei! (ja virnistys)