elän jollan tavalla hillittömän hauskaa elämänvaihetta. alan nähdä vähitellen kokonaisuuden. kenties hetken päästä sanon taas samaa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että joitain tärkeitä paloja on aukeamassa. naiivi lapsenusko on karistumassa ja alan nähdä maailmasta sellaisia osia, joihin en kyennyt yltämään aikaisemmin.

suurimmalta osalta aukeavat palaset liittyvät ihmisen elämään kokonaisuutena. kuukauden sisällä olen ollut tekemisissä lähes kaikkien ikäryhmien kanssa. alan nähdä niin vanhuuden, aikuisuuden, nuoruuden kuin lapsuudenkin tärkeinä osina elämässä. näen kuinka eri vaiheet vaikuttavat ihmisiin ja kuinka luonnollista onkaan olla juuri se mitä on, juuri tällä hetkellä. on turha teeskennellä kun kaikki kulkee ajallaan.

ihmiskeho kantaa ikään kuin mukanaan aikaa. se minusta on ihmeellisintä. vaikka ei olekaan kuin ihmisten kehittämää aikaa, on jokaisella ihmisellä kuitenkin oma aikansa. aika alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään. siinä välissä keho kokee mitä oudoimpia asioita. en voi edelleenkään käsittää muun muassa sitä, miten nainen voi kantaa sisällään uutta elämää ja kuinka keho vain vähitellen rapistuu ja elämä häviää ruumiista. näen jo omassa kehossanikin vanhuuden merkkejä ja samoja piirteitä, joita omista sukulaisistani löytyy. samalla huomaan toistavani mennyttä aikaa. sama veri kulkee ihmisestä toiseen enkä voi sitäkään estää. kaikki tuntuu täysin irrationaaliselta leikiltä, vaikkakin mielenkiintoiselta sellaiselta.

en voi kuin tirskahtaa ajatukselle siitä, että elämää voisi hallita. suunnan voin antaa, mutta en voi sitä koskaan hallita. ihmeellistä, miten ihminen voi silti kyetä elämään elämäänsä jopa pohjankin ollessa epävakaa.