tänään aukesi taas silmiä. ne kaikki minun kolmekymmentä tarkkaavaista, jotka näkevät maailman. jotkut ihmiset vain osaavat olla inspiroivia ja näyttävät kuinka elämää voi elää toisellakin tavalla. harmillista, että tämä inspiroiva ihminen lähtee maailmalle aivan yllättäen juuri kun aloin pitää hänestä. vähitellen aion minäkin elää elämääni eri tavalla. ehkä on kuitenkin turha toivoa pikaista muutosta, ehkä on vain tyydyttävä siihen että muutos vie aina aikaa.

aikaa nimenomaan haluan käyttää eri tavalla. syksyn aikana olen huomannut, että saan aikaan suunnattoman paljon mikäli saan tehdä asiat omalla tahdillani (loogista). viikkoni sisältää muutaman 9 tunnin päivän, muutamia lyhyempiä päiviä ja muutaman vapaapäivän. ajatukset ehtivät muhia. voin tehdä töitä yöllä mikäli ne silloin maittavat ja toisena päivänä taas leimuta ympäri mantuja mikäli siltä tuntuu. ahdistaa jo pelkkä ajatuskin 8-16 työpäivistä. ahdistaa jopa ajatus alakoululaisten lyhyemmistä päivistä. en pidä siitä, että minun tulee tehdä työtä väsyneenä ja epämotivoituneena. turhaudun, eikä tulos ole niin hyvä kuin voisi olla. sätin itseäni, jos en pysty tekemään asioita kunnolla. alkaa tuntua siltä, että jos en voi tehdä asioita kunnolla, on niitä turha tehdä. samalla hetkellä iskee lamaannus. luulisi, että kansantaloudellisestikin olisi hyödyllisempää antaa ihmisten tehdä töitä omalla tahdillaan täysin panoksin, mutta ei niin ei. ensi vuonna (lukuvuonna) aion jättää aikaa ajalle ja samalla vapaille mahdollisuuksille. tosin ensin täytyy hoitaa velvollisuudet alta pois ja yrittää suhtautua velvollisuuksiin kuin ne eivät olisi velvollisuuksia, jotta saisin jotain aikaan.

tänään on ollut hepulipäivä, tai itse asiassa hepuli-ilta. kylmä ilma toi tullessaan taas valtaisan paljon muistoja. tunne siitä, että muistaa jotain mitä on luullut unohtaneen on valtaisan huumaava. joka kerta kylmyys ja lumi tuntuvat samanlaiselta vaikkei uskoisikaan muistavansa sitä tunnetta. jokin tunne pysyy elämässä. aika hienoa. ehkä on muitakin tunteita, joita ei noin vain voi unohtaa. aika hienoa, toisaalta.

tänään elämä tuntuu hienolta kaikkine virheineen, hölmöyksineen ja jännityksineen (huomenna on spektaakkelimaisen upean teatteriesityksemme kenraali ja tiedän paniikin vielä iskevän - mutta selviän siitä, miksi en selviäisi?).

jälkimaininki: kerkko koskisen musiikki on villiinnyttänyt minut tänään aivan täysin. aika hienoa.