onnistuin olemaan tänään ensin hyperaktiivinen, sitten hyvinkin flegmaattinen (nukun aivan liikaa verrattuna siihen kuinka monta tuntia vuorokaudessa on), mutta lopulta onneksi raahauduin ulos öiselle kävelylle. ulkona pystyi jo haistamaan syksyn tulon. muistin taas hyvin kuinka paljon pidänkään pimeästä ja erilaisista pehmeistä valaistuksista. aloin kaivata jo talveakin. ja aloin vihdoinkin kaivata mukaan kävelyllä toista ihmistä.

liian pitkään olen ajatellut, että yksinkin selviää ja voin olla onnellinen elämässäni omaehtoisestikin. toisaalta, se tunne pitääkin saada pohjalle ennen kuin voi aidosti kohdata toisen ihmisen. se tunne minulta on ehkä aikaisemmin puuttunut.

löysin kävelyllä varmasti parisenkymmentä uutta yhtiötä ja liikettä jyväskylästä. kalusin kaikki pienimmätkin kujat (mikä on kovin fiksua tehdä naisihmisenä öiseen aikaan). löysin myös minun taloni. se oli vanha kerrostalo kaariovineen "uskontojen korttelissa", johon ihastuin täysin ja heti. jyväskylästäkin löytää yllättävän paljon kauniita rakennuksia kunhan vain osaa kaivaa ne uusien tunteettomien kerrostalojen väleistä.

tärkeintä oli kuitenkin taas ymmärrys siitä, että ihminen ei oikeastaan kaipaa muuta kuin huomatuksi tulemista ja rakastamista. elämänperiaatteena sen pitäisi olla pohjalla kaikessa tekemisessä. sen kautta aloin löytää myös motivaatiota tanssinopettamiseen ja toivottavasti myöhemmin myös luokan opettamiseen.

itsekkäästi olen ottanut lasten tanssitunneilla suurimmaksi tavoitteeksi huomioida jokaista lasta, löytää lapsesta hyvät puolet ja antaa lapsen olla lapsi luovuuden kautta. toisin sanoen olen pyrkinyt ikään kuin huomaamaan lapsen ja "rakastamaan". pääosassa on ollut lapsen hyvinvointi ja toisena on tullut motoristen taitojen kehittäminen siinä sivussa. (älkää vain kertoko valmennusjohdolle. he ovat olleet enemmän kuin tyytyväisiä toimintaani ja kehityksen näkee lapsissa, mutten usko heidän aivan täysin ymmärtävän näkökulmaani opetukseen.)

koen, että tunnepuolen luottamuksen kautta myös motoriset taidot kehittyvät myöhemmin helpommin. mitä hyötyä motorisilla taidoilla on ellei lapsella ole luottamusta itseensä ja toisiin ihmisiin?

suureksi ongelmaksi ja motivaation latistajaksi ovat nousseet kuitenkin nuorten tunnit. tuntuu, että  nuorten tunneilla en saa toteuttaa omia visioitani vapaasti. tiedän, että olen ikään kuin valmennustehtävässä, jolloin minun tulee kuunnella myös toisten visioita. en kuitenkaan voi olla täydellä sydämellä mukana ellen voi toteuttaa opetustani siten miten parhaaksi näen. toisaalta tajusin taas, etten koe nuorten opettamista yhtä palkitsevana kuin lasten opettamista. tuntuu, että moni nuori on jo "pilattu", jonka huomaamisesta seuraa vain katkeruutta ja kiukkua. suurempi työ on "rakastaa" nuorta kuin lasta.

kotiin tullessa havunoksa oli menettänyt jo tuoksunsa. pieni raapaisu pintaan ja tuoksu muistutti taas yöstä.