pienet asiat voisivat olla niitä suurimpia. viikin opiskelijaravintolaan on sijoitettu vanha elämää nähnyt piano. eikä tarvita kuin päähänpisto mennä soittamaan sitä ja saada koko suuri tila muuttumaan aivan toisenlaiseksi. näin oli päättänyt tehdä nuori mies tänään kyseisessä paikassa ja ilahdutti ainakin minun päivääni enemmän kuin voisi uskoakaan. se musiikki vei minut jollekin hetkekis toiselle tasolle, jonka aina unohtaa kiireessä ja ihmisten keskellä.

improvisoidut sävelet kulkivat tilan halki. melkein pystyi tuntemaan ääniaallot iholla ja kuinka ne kimpoilivat paikasta toiseen ja toisista läpi. sormet liikkuivat koskettimilla käsittämättömän pehmeästi. kädet vain ajautuivat aina uusille soinnuille ja uusiin teemoihin luoden tunnelmia, jotka tulivat suoraan soittajan läpi. soittaja ei todellakaan pelännyt näyttää sitä mitä oli vaan antoi kaiken virrata vapaasti. äänet tulivat jotenkin puhtaasti. ei kieroillen, ei peitellen eikä esittäen.

samalla muistin taas kuinka haluaisinkaan soittaa, mutta siihen tarvittaisiin taitoa. turhaudun kun en voi tuottaa soittimilla sellaista äänimaailmaa mitä haluaisin. enkä ole ehkä edes vielä löytänyt sitä soitinta, jonka läpi voisin luoda maailmaa. joka tapauksessa muistin taas kuinka mielekästä soittaminen ja musiikin luominen onkaan. ehkä se on juuri sellaista haastetta mitä kaipaankin. matemaattista leikkiä yhdistettynä tunteeseen. tässä vaiheessa "musiikkiuraa" haluaisi vain jo päästä hyödyntämään kaikkea sitä piilotettua tietoa, jota minuun on kätketty. pääsisi herättämään kaiken eloon.

en malta odottaa sitä hetkeä kun pääsen pianoni luokse! (ja muistan taas etten osaa soittaa niin hyvin kuin olisi tarve)