päivän sana on ollut edelleenkin luottamus (viitaten edelliseen blogitukseen). hoksasin kuitenkin etten voi oikeastaan puhua tai kirjoittaa luottamuksesta ellen tiedä miten sen määrittelisin. siitähän lopulta riippuu sekin, miten haluaa kokea luottamuksen. alkeellinen virhe ajatusketjussa, shame on me. sitä tunneryöpyt tuottavat (mikä on ehkä hyväksikin välillä).

luottamuksesta puhutaan arkikielessä mitä erilaisimmissa yhteyksissä, mutta en ole koskaan nähnyt sen tarkkaa määritelmää. mitä luottamus siis oikeastaan on?

jokaisella lienee omanlainen kokemus siitä, mitä luottamus on. jollekin ainoa luottamus, mitä toiselta ihmiseltä kaipaa on vain sitä, että toinen on vieressä ilman suurempaa sitoutumusta. omalta kohdaltani huomasin kuitenkin, että omat tiedostamattomat luottamuksen vaatimukset ovat ehkä ihmiskyvyn ylittävääkin. aidon luottamuksen saa ihminen, joka pitää lupauksensa, on avoin, sitoutuu ihmisiin, hyväksyy ihmiset sellaisenaan kuin ovat ja josta löytyy altruismia.

ehkä kuvaukseen voi lisätä muutakin, mutta tällä hetkellä tuntuu, että jo nuo piirteet helpottavat luottamuksen löytämistä. itse luottamuksen määritelmää en edelleenkään osaa tehdä. suurin osa piirteistä on helposti selitettävissä, mutta yllättävin piirre oli altruismi. ihminen, joka on taipuvainen jonkinlaisen altruismiin näyttää omalla toiminnallaan välittävänsä toisista ihmisistä. mikäli ihminen tekee toisen puolesta ikään kuin pyyteettömiä tekoja (puhdas pyyteettömyys lienee täysi mahdottomuus, mutta kuitenkin...), on se jo jonkinlainen osoitus siitä, että ihmisen ajatusmaailma on niin laaja, että näköpiiriin mahtuu muitakin kuin vain oma itse. ihmisen perusluonteeseen kuuluva itsekkyys saa tällöin rinnalleen vastapoolin, mikä taasen tasoittaa ihmisluonnetta ja toivottavasti johtaa yhteiseen hyvään. samalla luottamuksen tunne lisääntyy. (tietysti tervettä itsekkyyttäkin tarvitaan)

luottamuksen vaatimukseni ovat hyvin idealistisia, mutta taidan haluta uskoa siihen vaikken tiedä johtavatko ne edes aidosti luottamukseen. ihminen olosuhteiden orjana ei ole helppo kapistus maailmassa. mielipiteenikin varmasti vielä muuttuu. harmillisinta ja palkitsevinta ajattelussa on aina se, että näkökulma voi muuttua. huomenna saatan olla jo asteen verran pidemmällä ajatusketjussa.

toki luottamus voi kokea ja pitääkin kokea myös kolahduksia, mutta se ei järkähdä mikäli pohja on vakaa. ei kai toiselta ihmiseltä eikä itseltäkään voi odottaa täydellisyyttä. jokaisella on myös omat taakkansa kannettavanaan, mikä vaikuttaa luottamuksen muodostumiseen. oma lukunsa on taas se, miten itse voi lisätä luottamuksen tunnetta ihmisissä. ehkä hyvä alku on kuitenkin jo se, että pohtii mitä itse kaipaa toiselta saavuttaakseen luottamuksen ja miksi.

ilmiönä luottamus on kuitenkin perin mielenkiintoinen. se on ilmiö, joka on kaiken pohjalla. siihen vedotaan mitä erilaisimmissa tilanteissa, mutta hyvin epämääräisesti.

luottamus on (liian) helppo selitys ongelmille.