menneisyyden ja nykyisyyden yhtymäkohdassa kehoni menee aina sekaisin. se ei toimi millään tavalla normaalisti vaan väreilee aivan eri tavalla. ajatuksetkin kulkevat hitaasti laahaten. ennen menneisyyden ja nykyisyyden yhtymäkohta oli siinä kun siirryin opiskelupaikkakunnaltani kotipaikkakunnalleni. mieli pyrki vastustamaan lähtöä tietäen ettei voi saavuttaa enää siellä samanlaista olotilaa minkä nykyisyys voi tarjota. tai sitten mieli pyrki vain kertomaan ettei menneisyydessä ollut hyvä olla.

tänään samanlaisen tunteen aiheuttikin lähtö vierailulle opiskelupaikkakunnalleni. tuntuu ettei se ole enää nykyisyyttä vaan mennyttä. paluu sinne vaikuttaa taantumiselta, vaikka eihän sen niin tarvitse olla. siltä se vain kuitenkin tuntuu. tietystikin iloitsen ystävieni näkemisestä, mutta silti kaikesta huolimatta se tuntuu takaperin kulkemiselta.

aivan kuin koskaan ei pitäisi palata taaksepäin vaan aina tulisi suunnata eteenpäin. tai sitten tulee vain yksinkertaisesti pysähtyä täysin ja jäädä paikoilleen. ehkä siksi juuri suurin osa ihmisistä jääkin paikoilleen. eivät kestä muutosta ja eteenpäin kulkemista. eivät uskalla nähdä maalmaa kokonaisena vaan tekevät sille omat rajansa. turvallista ja helppoa. ja ehkä joskus onnellistakin.