kolmen viimeisen päivän aikana olen meinannut haljeta ilosta niin monta kertaa etten muista edes milloin viimeksi sellainen vahinko olisi päässyt tapahtumaan. matkasin lahdesta-helsinkiin-ja-espooseen. näin valtavan hienoja ihmisiä, niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia. kaikki vaikuttivat sanoinkuvaamattoman hienoilta ihmisiltä juuri sellaisenaan kuin he olivat. en voinut edes ajatella heitä muina kuin maailman hienoimpina ihmisinä. avoimesti katsoin ja ihmettelin. maailma loisti taas uudella tavalla. että olin kaivannut sitä.

hienointa on kuitenkin se, että taisin löytää hyvän olon lähteen ainakin hetkeksi. kaikki vain pienen linja-automatkan ansiota. aurinko lienee myös osasyyllinen. linja-auto saakoon kuitenkin kaiken kunnian, koska se hoiti liikkumisen ajassa. liikkuminen ajassa erilaisin vempelein on ollut minusta aina hienoimmistakin hienointa. ei suinkaan perille saapuminen vaan nimenomaan matkaaminen. näin kirjoitin muistivihkooni: (lienee parasta kopioida, koska tänään sanallinen valppaus on hieman kateissa)

"matkaan läpi aikojen kiinnittyneenä kuitenkin tähän hetkeen. matkalla et voi olla siellä mistä lähdit etkä siellä minne olet matkalla. et voi olla kuin tässä ja nyt. välikappale kiinnittää sinut nykyisyyteen. menneisyyttä ja tulevaisuutta ei ole. on vain tämä hetki. tässä hetkessä ajatus on valppaimmillaan, avoimemmillaan. pitäisi oppia ankkuroitumaan tähän hetkeen myös ilman välikappaletta. kuuntelen aivan hiljaa."

ehkä vanhaakin vanhempi ajatus, mutta siinä hetkessä se muotoutui mieleeni selkeänä ja kirkkaana. harmillista, että kaikki viisaudet tulee ymmärtää itse aina vain uudestaan ja uudestaan, jotta ne alkaisivat hengittää.

sen olotilan yritin muistaa ja yritän edelleen.