pöhköä miten voikaan ihminen harhautua jo muutaman viikon aikana siitä mikä on tärkeää. olin jo ehtinyt unohtanut oikeastaan sen luonnollisen ympäristön mikä ympäröi kaupunkia. kaupungissa sitä luulee elävänsä elämäänsä vaikka elääkin sitä vain rajoitetussa kuplassa. kaupungissa unohtaa usein katsoa kokonaisuutta.

sunnuntaiaamun lenkki onneksi korjasi taas epäkohdan. täydellinen äänimaisema yllätti minut kun luovuin musiikista korviltani. pienen pieniä ääniä läheltä ja kaukaa, herkkiä, katoavia ja jatkuvia, luonnollisia ja tehtyjä ääniä.

puhtaan lumen päällä jäljennettynä kaikki se elämä mitä maa päällänsä kantaa: eläinten ja ihmisten jäljet.