jämsä-velvollisuuteni nro. 2 suoritettu: kummitytön tapaaminen

en ole koskaan pitänyt siitä, että minut nimettiin kummitädiksi. en minä sitä oikeasti halunnut aikaisemmin, mutta nyt se alkaa kuulostaa onneksi jo aika mielenkiintoiselta tehtävältä (kaikessa muussa kuin kristillisessä mielessä). erilaisiin rooleihin sopeutuminen onnistuu ihmiseltä välillä pelottavankin hyvin.

ainoastaan yksi titteli sitoo kaksi ihmistä toisiinsa. ennen nimitystä ei ole mitään. nimitys luo kuitenkin suhteen tyhjästä. nimeäminen virallistaa kaiken. minä olen kummitäti, sinä kummilapsi.

tuntui kummalliselta kuulla, että kummityttöni (5v.) oli odottanut tuloani jo pitkään ja puhunut siitä innokkaasti. minä taas pelkäsin mennä sinne. olenko riittävän hyvä kummi? osaanko jutella kummitytön vanhempien kanssa? mitä jos ne (3:n sisaruksen katras) alkavat tapella enkä osaa reagoida siihen oikealla tavalla?

kummallisen helposti minut imettiin kuitenkin rooliini. ne olivat lapset, jotka minut siihen rooliin vetivät. lapsille roolini oli itsestäänselvyys. totta kai olen kummi ja totta kai olen riittävä sellaisenaan! onneksi lapset ovat olemassa. samalla tavalla opetustyössä ne ovat lapset, jotka ohjaavat opettajan rooliinsa. en minä sitä roolia ilman lasten ennakko-olettamuksia loisi. minut luodaan toisten ihmisten edessä juuri sellaiseksi kuin on tarpeellista.

okei, olen siis kummi, muistan sen taas. muistan sen noin 4 kertaa vuodessa kun kummitytölle minä olen olemassa aina. elämä ei ole aina reilua. aikuisuus ei ole reilua. hämmentävää oli kuitenkin se, että minulle annettiin myös pätevän opettajan rooli astuessani kummitytön taloon. kummitytön äiti, joka on samalla myös minun kummitätini, alkoi kysellä taas kerran lasten käytöksestä ja koulumaailmasta. roolit vaihtuivat. aikuiseksi kasvaneesta kummitytöstä eli minusta tuli aikuiselle kummitädilleni tiedon välittäjä ja neuvoja. minä muka, joka olen opiskellut vasta 3 vuotta, osaisin sanoa jotain kasvatuksesta äidille, joka on kasvattanut 3 lasta!? aina luku 3 ei ole yhdenvertainen. huvittuneena tilanteesta sopeuduin kuitenkin rooliini kiltisti. olihan kummitätini antanut sen roolin minulle. en minä opettajan roolia tieten tahtoen olisi halunnut ottaa.

myöhemmin kuitenkin huomasin nauttineeni kierolla molemmista rooleista, kummitätiydestä ja opettajuudesta. ehkä rooli valloittaa yksilön automaattisesti, mikäli antaa sen valloittaa. tiedän, että minusta voisi tulla hyvä, jopa todella hyväkin opettaja, mikäli vain tahtoisin sitä tarpeeksi. yritän tahtoa taas. oikeasti opettajuus on tärkeää kunhan vain löytäisin oikean väylän toteuttaa tuota tehtävää.

sitä ennen taidan kuitenkin tahtoa taas opiskelijan rooliin ja takaisin jyväskylään. maybe tomorrow.