tämähän on ilahduttavaa. heti kun kirjoitan jostain aiheesta niin johan taas kolahtaa. tänään olen haudannut ihastumisen tuntemuksia ja samalla kai myös taas kerran yleisesti mahdollisuutta löytää rakas ihminen.

kummallista miten mieli keksii erilaisia selityksiä sille miksi toinen ihminen valitseekin mielummin jonkin toisen ihmisen kuin minut. (en ole uskaltanut mitn aloitetta tehdä vaan välillisesti saanut selvyyttä tilanteesta)
nuorempana kaikki oli helpompaa. jostain oudosta syystä selitin kaikki epäonnistuneet ihastumis-suhde-tilanteet sillä että niin vain oli tarkoitus käydä. uskoin sopivan tullessa kohdalle kaiken menevän oikein. en minä silloin osannut syyttää itseäni. nyt osaan.

nyt osaan hyvin helposti keksiä itseäänsyöviä ja näivettäviä selityksiä: en ole tarpeeksi kaunis, en ole tarpeeksi viisas, en ole tarpeeksi mielenkiintoinen, en ole tarpeeksi sopiva. olen liian vähän. minussa on liian vähän sopivuutta. olen liian vähän kaikkea. olen liian vähän.

seuraavaksi huomaan etteivät selitykset johda hyvään oloon. keksin kohtalon, keksin tarkoituksen ja keksin sattuman. vieritän vastuun pois itseltäni. voisin myös yrittää löytää ideologioista ja uskonnoista syvemmän merkityksen ja selityksen kaikelle. voisin paeta vastuuta ja tuntea helpotusta. missä helpotus viipyy?

en vain voi/osaa/halua selittää tapahtumia jonkin määrittelemättömän kautta. minun on selitettävä asiat minusta lähtien. minun on otettava vastuu siitä mitä olen. ehkä hyväksyisin myös erinäiset biologiset ja kulttuuriset selitykset. en voi vaikuttaa kaikkeen siihen mitä minusta on muodostunut. se on kuitenkin vain lieventävä asianhaara. raskasta kantaa, raskasta jaksaa, mutta se olen kuitenkin minä, joka on luonut itse itseni.

olen kai luonut väärin. liian vähän kaunis, liian vähän viisas, liian vähän mielenkiintoinen.

liian tyhmä keksiäkseen selitys kaikelle. tarpeeksi lahjakas hautautuakseen itsesäälinkaltaiseen olotilaan, josta puuttuu sääli ja myötätunto itseä kohtaan.