harmittaa etten ole kirjoittanut taas aikoihin logiani, enkä päiväkirjaanikaan. harmittaa ettei missään lue mitä olen ajatellut. ajatukset useimmiten karkaavat ja saavat päällensä uusia kerroksia. haluaisin säilöä kaikki ajatukset. itse säilömisen hetkellä tuntuisi hyvältä ymmärtää itsestään jotain uutta. säilömisen jälkeen voisin palata ajatuksiini silloin milloin niitä kaipaan. voisin tarkastella kaikkia niitä pintoja, joita olen rakentanut toistensa päälle. tällä hetkellä tosin tuntuu siltä etten halua jakaa ajatuksiani ihmisten kanssa. tai ei, haluaisin jakaa ajatuksia vain tärkeiden ihmisten kanssa.

joka tapauksessa. selvisin draaman esityksestä, totta kai selvisin! jännitin, turhaannuin, nautin ja petyin. en ollut ylpeä saavutuksestani, mutta olin joka tapauksessa ylpeä itsestäni. se kai joskus riittää.

sen sijaan olen ollut kovin ylpeä itsestäni ja saavutuksestani tanssin parissa. olen luonut koreografiaa erästä taidepäivää varten. hämmennyn joka kerta kun huomaan osaavani jotain. pitäisihän minun tietää, että tiedän tanssista todella paljon, mutta se tieto ei tule näkyväksi ennen kuin sen tuo esille. hämmennyin kun hahmotin tilaa, liikettä ja tasoja laajasti ja oivaltavasti. tiesin mitä haluan nähdä lavalla, sanoin sen ääneen, tanssija teki työtänsä ja oplaa, se näytti hyvältä! (tai ainakin minun mielestäni se näytti hyvältä) tällä hetkellä nautin aivan suunnattomasti tanssimisesta ja luomisesta vaikkei treenejä aina jaksakaan. tämä uusi näkökulma tanssiin on juuri sitä mitä olen kaivannutkin. hyvin pitkään. älyllistä tanssia tai älyllistettyä tanssia. se on minua varten. tai oikeastaan tanssi on älyllistä jo itsessään, mutta harvoin sitä aukaistaan tavalliselle tanssitunnilläkävijälle. harmi. ainoa ongelma on vain se, että täytyisi vain jaksaa odottaa ja sietää keskeneräisyyttä eikä odottaakaan osaavansa kaikkea täydellisesti -heti, tässä ja nyt- periaatteella.