ilmassa leijaili muutamia lumihiutaleita ja vesi oli jäätynyt pienissä lätäköissä. vanha hautausmaa oli täynnä kynttilöitä. lähes jokaisella haudalla oli pieni muisto elämästä, mikä teki minut suunnattoman iloiseksi. jostain syystä olin ajatellut, että kaupungeissa ei varmastikaan viitsitä muistaa vainajia niin usein kuin pienemmissä kaupungeissa. onneksi olin väärässä. totta kai tarvitaan paikkoja, joissa voi muistella kuolleita, kiittää ja puhua heille. oli puhe sitten rukouksen muodossa tai vain keskustelua kuolleen kanssa, tarvitaan sitä silti. tarvitaan hengellisyyttä, tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua, jotta voisi hahmottaa elämän ja kuoleman välisen rajan. hautausmaa tuo kaiken lähemmäksi ja konkreettisemmaksi. enää tarvitaan vain puhe näkymättömän kanssa, johon jokaisella on omat keinonsa.

kävellessäni keskellä menneitä elämiä tuntui siltä, että jokainen niistä elämistä oli yhtä arvokas tai arvoton, tasavertainen toistensa kanssa vaikka kaikkia ei oltukaan muistettu tänään kynttilöillä. vanhimmat haudoista viruivat yksin ilman kynttilää, kenties jo kokonaan unohdettuna eivätkä olleet enää kenenkään mielissä. siltikin, niiden elämien oli oltava ollut tasa-arvoisia tai oikeastaan muuten missään ei olisi mitään järkeä. loogisuus on kateissa eikä tieteellistä selitystä ole, mutta silti minun on jostain syystä uskoteltava itselleni, että jokainen elämä on yhtä arvokas. ilman todisteita tai vahvistusta.

nuorempana ajattelin, että olisi hienoa olla kuuluisa ja jäädä historiankirjoihin. jäisin elämään ihmisten mieliin enkä oikeastaan kuolisikaan. ajattelin, että hienointa olisi ollut olla jokin suuri merkkihenkilö, josta puhutaan vielä vuosituhansienkin päästä (mikäli silloin aikaa vielä on). hassuttelua. tärkeintä on kuitenkin lopulta se, mitä tekee juuri tässä hetkessä. arvo on itse elämässä eikä sen jälkeisessä ajassa, jolloin itsellä ei ole enää mahdollisuutta koskea tähän hetkeen. ei mikään historiankirjakaan tallenna elämää. lopulta kaikki aika katoaa ja kaikki unohtuu, ainakin tämänpuoleisessa elämässä. elämä sisältää kuoleman. mysteeriksi jää kuitenkin sisältääkö kuolema elämän.

uurnalehdon vieressä kasvoi vanha tammi. tammi oli pudottanut jo suurimman osan lehdistään. vain muutama ruskea lehti yritti pitää pintansa tuulessa. voimakas valonheitin valaisi kuitenkin muutamaa oksaa, jossa vierekkäin olevat kolme lehteä olivat tukevasti kiinni kannastaan. valo muutti ne heleän vihreiksi.