mushy, mushy.

ihmeellistä miten minulle onkin voinut iskeä niin suunnaton järjestelyvimma. tunne on lähes samankaltainen kuin pienenä seisahtaessani kaupan hyllyn viereen. päättäväisesti otin tavaroita käteen ja aloin järjestellä niitä vaikkei se minun tehtäväni millään tavalla ollutkaan. ehkä minun edelleenkin tulisi harkita kaupan kassan uraa. geeneissäni kenties on jokin pimeääkin pimeämpi järjestelygeeni vaikkei sitä omassa asunnossani aina huomaisikaan.

kahden päivän aikana olen siis järjestänyt vanhempieni talon tavaroita uuteen uskoon remontin jäljiltä. uppoudun, kaivan, löydän ja ilahdun! ja totta kai organisoin. järkevästi. viilaten ja tarkasti. pilkkuja ei lähes pysty enää näkemään. joka tapauksessa se on ollut enemmän kuin virkistävää. uppoutua johonkin tarpeettomaan mutta samalla myös tarpeelliseen ilman sen suurempaa ajatusta.

vanhempien luokse palaaminen on kuitenkin taas heittänyt minut kummallisiin tilanteisiin. olen alkanut kammota sitä kuinka vanhempani vanhenevat, taas kerran. mietin miten pystyn heistä huolehtimaan? omatuntoni ei kestäisi laitoksiin tuuppaamista (vaikkei se ole vielä ajankohtaistakaan) mutten halua menettää omaa elämäänikään. ehkä aloitan omatuntoni tyynnyttämisen jo aikaisemmin ryhtymällä jonkinlaiseen vapaaehtoistyöhön vanhusten parissa. kenen ihmisarvon mukaista on joutua viettämään päivänsä yksin neljän seinän sisällä, kysyn vain.

toisekseen näissä pienissä piireissä en enää hetkeäkään ihmettele, miksi ihmiset perustavat perheitä. tämä elämäntapa ja yhteisöllisyys suorastaan lempeästi ohjaa ja tuuppaa kohti perheenperustamista. täällä vauvat tuntuvat luonnolliselta osalta kiertokulkua kun taas kaupungeissa pienet natiaiset tuntuvat luonnon oikuilta ja elämän esteiltä. täällä taasen tuntuu oudolta olla ilman lasta ja perhettä ja sitä surullisen kuuluisaa punaista tupaa. jopa minulle on tullut sellainen tunne mikä on hieman vaarallisen tuntuista! (ehkä olen tulossa SIIHEN vaiheeseen, ush).

toisin sanoen, mitä enemmän näkee omassa elinympäristössään jotain tapahtuvan aina vain uudelleen ja uudelleen, sitä herkemmin uskoo sen olevan luonnollista ja oikeaa, ottamatta nyt taasen kantaa siihen onko lasten poksauttelu lopulta niin luonnollista muuta kuin ihmisen eläimellisen puolen kannalta.

mushy, mushy ja yak yak.